Derlethin matkassa Cthulhun jäljillä

Arvio teoksesta: Derleth, August. Cthulhun jäljet. Kääntäjä: Markus Harju. Tampere: Vaskikirjat, 2019. 248 sivua. ISBN 978-952-5722-55-0.

August Derlethin (1909-1971) kertomukset hyödyntävät vahvaa intertekstuaalisuutta ja siihen liittyvää leikittelyä. Derleth on esimerkiksi ottanut Lovecraftin myös tarinoissaan esiintyväksi kauhun visionääriksi, joka on raottanut verhoa Cthulhun mytologian ja arkitodellisuutemme välissä. Intertekstuaalisuus tapahtuu niin Lovecraftin omien teosten kuin hänen kehittämänsä laajan kuvitteellisten kirjojen corpuksen kanssa. Derlethin maailmassa Lovecraftin tuotanto saa taltioidun silminnäkijätodistuksen roolin. Tämä kirjoittajien keskinäinen kujeilu oli molemminpuolista, kirjoittihan Lovecraftkin Derlethin henkilömukaelmia omiin kertomuksiinsa. Derleth ei myöskään ollut ainoa, jonka kanssa Lovecraft harjoitti tätä kirjallista kokeiluaan.

Siinä missä Lovecraftin alkuperäisten kertomusten päähenkilöt jäävät usein täydellistä ymmärtämättömyyttään heittopussin asemaan, Derlethin tarinoissa suurten muinaisten kulteilla on ihmiskunnan parissa omat, aktiiviset vastavoimansa. Tämä välittyy erityisen hyvin Cthulhun jäljissä, mutta myös Derlethin muissa töissä, kuten mestarin käsikirjoituksen pohjalta loppuunsaatetussa Kauhun kynnyksessä. Lovecraftille tyypillisten väistämättömän edessä avuttomien ajautujien sijaan Cthulhun jälkien henkilögalleria edustaa toiminnallisempaa sankarityyppiä, joka olisi melko lailla kotonaan myös saman aikakauden selluloosatoimintaseikkailuissa tai myöhemmissä rooli- ja lautapelitulkinnoissa. Kertomusten kansainvälisessä luonteessa on myös jotakin, mikä tuo mieleen myöhemmin George Lucasin Indiana Jonesin harharetket vaarallisten muinaisaarteiden perässä ympäri maailmankarttaa.

Cthulhun jälkien suomentamista voi mielestäni pitää kulttuuritekona niin laajemmin spefin kuin täsmällisemmin lovecraftiaanisen kauhun saralla. Vaikka Derlethin uskonnollisesta taustasta suhteessa Lovecraftin ateismiin voi kiistellä, kiistatonta lienee hänen panoksensa Cthulhu-myytistön määrälliseen paisuttamiseen ja laadulliseen kanonisointiin. Lovecraft halusi, että hänen maailmansa olisi avoin toisille kirjoittajille, ja Derleth totta vie kirjoitti, ja omalta osaltaan kanonisoi ja teki kustannustoimintansa kautta tunnetuksi Lovecraftin omaa työtä laajemmalle yleisölle. Toivottavasti tämä raottaa porttia myös muiden Lovecraftin innoittamaan kirjalliseen piiriin lukeutuneiden kirjailijoiden kääntämiseen.

Kokoelman viisi novellia (Talo Curven Streetilla, Valvoja taivaalta, Rotko Salapuncon tuolla puolen, Avaimenvartija ja Musta saari) tarjoillaan lukijalle minäkertojan näkökulmasta esimerkiksi päiväkirjamuotoisina silminnäkijäkertomuksina ja erilaisina selontekoina. Näin Derleth samalla kehittää Cthulhun tarustoon uutta kirjallista todistusaineistoa ja tuo tarinansa lähemmäs lukijaa. Tekstit ikään kuin asettavat lukijankin Chtulhun myytistöön törmäävän tutkijan, kokijan asemaan, ja osallistavat hänet kertomukseen. Lovecraftia pidempään eläneen Derlethin töissä näkyy myös ajan kuvan muutos, toisen maailmansodan ja kylmän sodan varjot, sekä aikakauden kiivas tekninen kehitys. Otetaanpa suuria muinaisia vastaan toisen maailmanpalon jälkeisen järjestyksen järisyttävä ihmease: atomipommi!

Toisin kuin monissa novellikokoelmissa, tarinat Cthulhun jäljissä muodostavat laajemman, teemaltaan, ja osin hahmoiltaan, yhtenäisen jatkumon. Noin nelikymmensivuisina kertomukset ovat novelleiksi ehkä hiukan pitkän puoleisia, mutta pääsääntöisesti toimiva lukujako tuo niihin lukijaystävällistä napakkuutta.

Derlethin kertomusten selkein heikkous – tämä on tietysti makukysymys – on mielestäni tietynlainen kaavamaisuus ja ajoittain suoranainen puuduttavuus, mikä tekee lukemisesta ajoittain aika raskasta. Rajanmäärittely on tosin hiukan hankalaa, kun Derleth on kirjoittajana niin keskeinen hahmo genren syntymisessä ja kanonisoinnissa, eivätkä kertomukset tyylillisesti tai rakenteellisesti ole kestäneet ajan hammasta kovin hyvin. Sopivassa mielentilassa ja sopivalla asenteella tarinat ovat kuitenkin viihdyttäviä ja tarjoavat kiinnostavan katsauksen aikaan, jolloin Cthulhun mytologia oli muotoutumassa ja vakiintumassa sellaiseen muotoon, josta se on jatkanut kehittymistään meidän päiviimme saakka.

Tähdet eivät vielä tuolloin olleet oikeassa asennossa, eivätkä onneksemme ole sitä vieläkään. Niinpä Cthulhun mytologia kasvaa edelleen ja tarjoaa kiinnostavia kokeilun mahdollisuuksia omankin aikakautemme kirjoittajille.

 

Arvosteltu teos on saatu kustantajalta.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*