Hugo-pienoisromaanikatsaus #1: Niin paljon tieltä poikenneita lapsia

Kuvalähde: Barnes & Nobles
Kirjoittanut: Toni Saarinen

Every Heart A Doorway aloittaa Seanan McGuiren Wayward Children -sarjan. Konsepti on löyhä ja kuin luotu mahdollistamaan tutkimusmatkat lukemattomiin suuntiin: sen keskiössä ovat yksilöt, jotka ovat varhaisessa nuoruudessaan astuneet läpi “Ovesta”, kokeneet ihmisajasta irrallaan suuria seikkailuita persoonallisuuttaan heijastavissa rinnakkaistodellisuuksissa ja lopulta joutuneet palaamaan kotimaailmaansa, jota he eivät enää ymmärrä – ja joka ei enää ymmärrä heitä.

Every Heart a Doorway on kuitenkin melko perinteinen whodunit, jossa näiden erikoislaatuisten nuorten kouluun siirretty Nancy joutuu välittömästi keskelle sarjamurhasotkua. Kauhusta ammentava McGuire ei ole kiinnostunut pysyttelemään samaistuttavan YA-kasvukertomuksen puitteissa. Koulu on lähempänä kakolaa, ja kun murhat alkavat, sen asukkaita ei kohdella silkkihansikkain. Silmiä revitään päästä, käsiä leikellään, ruumiita hävitetään hapolla. Vähän kuin jos Roald Dahl käsikirjoittaisi Halloween-elokuvan.

Asian ydin ovat kuitenkin rinnakkaismaailmat, joihin emme milloinkaan pääse. Ne ovat muisteltuja haaveunia ja pakkomielteisten hahmojen jatkuvia puheenaiheita. Allegoria kirjallisuudelle, kadotetulle mielikuvitukselle vai alakulttuurille, joka hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet? Kyllä, kaikkia näitä, ja mainio väline käsittämättömän tuotteliaalle McGuirelle esitellä sellaisia ympäristöjä, joista hän ei ehdi kirjoittaa kokonaisia romaaneja. Ulottuvuuksia on laidasta laitaan, nerokkaista haukottavan geneerisiin, ja koulun kokeneemmat kummajaiset opettavat Nancylle kovin tutulta kuulostavan arkkityyppisen topologian: jokaisen ikioma maailma asettuu jonnekin kahdella akselilla, Järjen (Logic) ja Järjettömyyden (Nonsense) sekä Pahan (Wicked) ja Hyvän (Virtue) välille.

Kuolemaan viehättynyt Nancy joutuu osaksi ilkikurista kertomusta, jolla McGuire demonstroi hyvin, kuinka lopulta ainoa normaali asia on erilaisuus. Tästä sadusta seuraa vain kipeitä opetuksia. On yllättävän vähäpätöistä olla Harry Potter koulussa, jossa jokainen on Harry Potter. Kaikki ovat Valittuja, kaikki ovat nähneet verhon taakse, kaikki ovat jääneet onnettomiksi menettämänsä valtakunnan vuoksi ja ansaan siihen ainoaan, jota eivät pysty hallitsemaan.

Näin Every Heart a Doorway on perinpohjainen metaromaani, kirjallisuutta kirjallisuudesta. Jossain määrin epäkypsien toiveiden täyttäminen fantastisia maailmoja rakentelemalla on tuhoontuomittua, McGuire sanoo, mutta se pitää tehdä siitä huolimatta. Postmodernille kirjallisuudelle tyypillistä kyynisyyttä hän välttelee, ironiaa ei.

Pienoisromaanille nämä ovat oivia lähtökohtia, mutta jatkon ajatteleminen saa voimaan hieman pahoin. Suuri osa Every Heart a Doorwayn lumosta on kuitenkin sen satumaailmojen etäisyys, niihin kulkemisen vaikeus ja tästä seuraava hahmojen käsinkosketeltava epätoivo. Jo tämänkin miniteoksen lopussa illuusio särkyy. Jos McGuire tehtailee idean ympärille kaikenlaisia trilogianjärkäleitä, joissa lukija viedään sinne, mikä on nyt vain unenomaista pakkomiellettä, taianomaisuus kokee inflaation. Silloin Wayward Children on vain yksi uusi Harry Potter niin kovin monien Harry Potterien joukkoon.

 

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*