Vanhan maatalon salaisuus on sympaattinen mysteeritarina pienille ja vähän isommillekin

Kuva: haamukustannus.com

Kirja-arvio:   Vanhan maatalon salaisuus. Jaana Aala-Huissi ja Marjo Nygård. Kuvitus: Marjo Nygård. Haamu Kustannus 2018

Jaana Ala-Huissin ja Marjo Nygårdin uusi kuvakirja tarjoaa lukijalleen kurkistuksen menneeseen aikaan, ripauksen salaperäisyyttä ja rahtusen taikuutta. Kirja kertoo Eila-tytön ja tontun ystävyydestä Lauroselan maatalossa. Eila on reipas ja topakka pieni tyttö, joka päättää ottaa selvää miksi ruokakomerosta katoaa ruokaa öisin. Siitä saa alkunsa Lauroselan maataloon sijoitettu lempeä tarina tytöstä tontusta ja elämästä maalaistalossa.

Kuvitus on sävyltään lämmintä ja tukee tekstiä miellyttävällä tavalla. Suomalaisen kesän värimaailma välittyy värien kautta ja saa lukijan mielikuvituksen liikkeelle. Maatalon rakennusten erilaiset pinnat ja maatalon eläimet heräävät eloon kuvituksissa. Ihmishahmot ovat persoonallisia ja mieleenpainuvia. Kuvitus on värikästä ja jaksottaa tarinankerrontaa hyvin.

Kirjassa käsitellään teemoja kuten ystävyyttä, pienen lapsen salaisuuksia ja ystävyyttä yli rajojen, sillä Eila on sekä tontun, että maatalon eläinten ystävä. Tämän lisäksi kirjassa esiintyy teemoja, jotka saavat lukijan hymyilemään kuten se, kuinka Eila tietää aikuisten ilmeistä, että he eivät kerro hänelle kaikkea tärkeää. Jokainen voi varmasti samaistua tähän ja muistaa kokeneensa vastaavaa ollessaan lapsi.

Vaikka kirjassa mainitaan kummituksia ja noituuttakin, se ei ole lainkaan pelottava ja sopii sen puolesta pienellekin lukijalle. Kaikkein pienimmät lapset eivät ehkä jaksa kuunnella koko tarinaa kerralla, sillä sivuilla on runsaasti tekstiä. Tämä ei ole missään tapauksessa huono asia, mutta pienimpien lasten vanhempien kannattaa pitää se mielessä. Vanhemmat ja lapset voivat kirjan kautta yhdessä tutustua Lauroselan talon elämään ja maatalon arkeen, sillä Vanhan maatalon salaisuus sijoittuu oikeasti olemassa olevaan yli kaksisataa vuotta vanhaan Lauroselan maataloon. Sen viimeiset asukkaat olivat sisarukset Frans ja Eliina, sekä heidän ottotyttärensä Eila, jotka esiintyvät kirjassa.

Tarinalla on varsin haikea loppu, sillä tontun ja Eilan ystävyys päättyy, kun Eila menee naimisiin naapurin Antin kanssa. Kirjassa mainitaan, että aikuiset eivät näe tonttuja, joten Eilan aikuistuminen ja lapsuuden loppu vaikuttavat asiaan myös. Lukija kuitenkin pohtii sitä, että onko aikuisen pakko jättää taakseen kaikki lapsuuden ihmeellisyys ja jännitys ja tyytyä aikuisuuden yksipuolisuuteen? Miksi tytön ja tontun ystävyyden tarvitsee loppua lainkaan? Tarvitseeko ystävyyden loppua naimisiinmenoon?

Kaiken kaikkiaan sympaattinen ja lempeä kotimainen lastenkirja, joka sopii miltei kaikenikäisille. Ihan pienimpien kanssa on hyvä ottaa huomioon tarinan pituus ja kuulijan jaksaminen. Oma kaksivuotiaani ei ihan yhdellä istumalla jaksanut koko tarinaa vielä kuunnella.

 

Arvostelukappale saatu kustantajalta.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*