Kultainen vallankumous

Kirjoittanut: Aino-Kaisa Koistinen

Kun Aleys heräsi, hän näki yllään kimmeltävän tähtitaivaan. Hetken hän tunsi kouraisevaa kauhua, mikä sai hänet haparoimaan ympärilleen ja tunnustelemaan käsillään jotain tuntomerkkiä siitä, missä oikein oli. Tähtien valot tuntuivat sykkivän samaan tahtiin hänen säikähtäneen sydämensä kanssa. Niiden lisäksi Aleys näki pelkkää pimeyttä.

Hetken kuluttua Aleysin silmät olivat jo tottuneet yön pimeyteen ja tarkensivat noin metrin päässä nukkuvan Blixin hahmoon. Samassa hän muisti, mitä oli tapahtunut: vallankumous oli lopulta käynnistynyt. Ainakin hän toivoi niin. Aleys veti syvään henkeä ja käänsi katseensa jälleen tähtiin. Säikähdyksen tilalle hiipi hiljalleen varovainen, toiveikas rauha.

Aleys kääntyi kyljelleen ja katseli, kuinka Blix makasi tyytyväisenä unessa kultainen iho tuikkien kilpaa tähtien kanssa. Pelko pyyhkäisi uudelleen Aleysin väsyneen vartalon yli. Mitä Blix mahtaisi tuumia herätessään? Oliko Aleys ollut väärässä houkutellessaan tämän pois keskuksesta ja mukaan vallankumoukseen? Aleys ravisteli päätään karkottaakseen ajatuksen. Ei, Blixin piti päästä vapauteen. Se oli selvää.

Aleys nousi ylös ja alkoi kävellä heitä ympyröivän suojakentän sisällä verrytelläkseen jäseniään ja rauhoittaakseen levottomia ajatuksiaan. Joka puolella nukkui keskuksesta karanneita muokattuja, jotka näyttivät nuhjuisilta ja väsyneiltä. Aleys väisteli heitä pimeässä parhaansa mukaan. Hän huomasi tuntevansa muokatuista äidillistä vastuuta. Olihan juuri hän auttanut heidät vapauteen. Kultaisena kimalteleva Blix tuntui kuuluvan muokattujen joukkoon yhtä paljon kuin aurinko yötaivaalle. Kuitenkin hän oli yksi heistä. Aleys antoi katseensa levätä hetken Blixin rauhallisessa hahmossa.

Lopulta Aleys palasi nukkumapaikalleen. Täytyi luottaa siihen, että kaikki kääntyisi paremmaksi, kunhan hän löytäisi Jerekin. Tämä oli vallankumouksen todellinen suunnittelija. Vähän matkan päässä makaava Blix ynähti hiljaa, mikä sai Aleysin liikahtamaan hieman lähemmäs tätä. Hän olisi halunnut sulkea Blixin hauraan vartalon syleilyynsä ja painaa kasvot tämän hentoon, kullanhohtoiseen karvapeitteeseen, joka tuoksui eläimeltä, unelta ja lääkeaineilta – se ei enää ollut ihmisen tuoksu. Aleysista tuoksu oli huumaava. Kukaan muu ei tuoksunut samalta. Hän pysyi kuitenkin omalla paikallaan, turvallisen välimatkan päässä. Blixin kylkiluut nousivat ja laskivat rytmikkäästi tämän hengittäessä. Ne näyttivät ohuilta linnunluilta tämän ihon alla ja saivat Blixin näyttämään hennolta ja hauraalta. Mutta Aleys tiesi, ettei Blix ollut niin heikko kuin miltä näytti.

***

Blix avasi silmänsä yhtä aikaa ensimmäisten hitaasti kutittelevien auringonsäteiden kanssa. Hän venytteli nautinnollisesti kuin kissaeläin, joka oli juuri herännyt aterian jälkeisiltä päiväunilta. Venyteltyään hän huiskautti laiskasti hiuspehkoaan. Siitä varisi hienonhienoa kultaista pölyä, joka sai Blixin aivastamaan. Hän pyyhkäisi nopeasti pölyn harteiltaan ja vilkaisi ympärilleen: oliko kukaan nähnyt? Kauempana Aleys järjesteli aamiaistarpeita koko porukalle. Tämä katsoi Blixiä ja huiskautti kättään. Blix huokaisi helpotuksesta: Aleys ei vaikuttanut huomanneen mitään.

Blix nousi ylös ja käveli Aleysin luo. Tämä ojensi hänelle hymyillen lasin kuumaa, virkistävää energiajuomaa ja kääntyi sitten tarjoilemaan juomaa muille muokatuille. Tällaisena aamuna Blix olisi halunnut unohtaa kaiken keskuksesta ja entisestä elämästään, mutta heidän ympärillään ruokailevat muokatut tekivät sen mahdottomaksi. He olivat kaikki olleet keskuksen koehenkilöitä. Kun Blix muisteli tätä, hän tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn ja lipaisi vaistomaisesti kielellään teräviä kulmahampaitaan. Kielen pinta rikkoutui. Suussa maistui veri.

Keskuksen tutkijat olivat jo vuosia tehneet kokeiluja köyhemmällä väestöllä. Sen ajatteleminen sai Blixin niin vihaiseksi, että häntä miltei huimasi. Te teitte minusta pedon, hän ajatteli. Voisinpa vielä näyttää teille, mihin tämä peto pystyy. Blix ei kuitenkaan itsekään tiennyt, mitä hänelle oli tarkalleen ottaen tehty tai millaisiin suorituksiin hänen muokattu kehonsa kykenisi. Hänen oma kehonsa! Veri maistui edelleen Blixin suussa. Yskitti.

”Mitä sinä mietit?”

Blix säpsähti kuullessaan Aleysin äänen.

”En… mitään”, hän vastasi loihtien kasvoilleen vaivalloisen hymyntapaisen.

Aleys katsoi Blixiä merkitsevästi.

”Onpa komea aamu”, hän sanoi lopulta ja pyyhkäisi hikistä otsaansa. ”Meidän pitäisi pian lähteä liikkeelle. Meitä voidaan vielä seurata emmekä ole ehtineet tarpeeksi kauas keskuksesta. Juohan juomasi, niin mennään.”

Blix nyökkäsi, ja Aleys lähti kiertämään suojakuplaa kertoakseen myös muille muokatuille, että oli aika liikkua. Blix antoi katseensa vaeltaa pitkin Aleysin tummaa, lihaksikasta vartaloa. Tämä oli varmaan jo kuusissakymmenissä mutta edelleen näyttävä nainen. Aleys oli ollut keskuksen laboratorioassistentti ja Blixin vastaava hoitaja, ja Blix epäili, että tälle oli joskus tehty nuorennushoitoja. Ne kuuluivat laboratorion työntekijöiden luontoisetuihin.

Blix kulautti juoman kurkkuunsa, ojentautui ja lähti kävelemään kohti Aleysia ja muita muokattuja.

***

Aleys ei uskaltanut katsoa taakseen pitkään aikaan. Hän halusi antaa Blixille tilaa. Kun Aleys viimein vilkaisi tulosuuntaansa, hän huomasi Blixin kullanhohtoisen hahmon lähestyvän heitä. Blixin vartalo näytti hentoiselta kuin tuulessa huojuva kasvi. Kuitenkin siitä hehkui voimaa. Aleysin henki miltei salpautui, ja hänen täytyi kääntää katseensa. Blix oli kuin aurinko, jonka katselemisesta saattoi häikäistyä.

Aleys ei myöskään halunnut näyttää muille muokatuille, että Blix oli hänelle jotenkin erityinen. Aleys oli alkujaan liittynyt vallankumoukseen vain pelastaakseen tuon nuoren, kultaisen naisen. Vasta myöhemmin hän oli alkanut välittää myös muiden muokattujen kohtaloista. Aleys poti tästä huonoa omaatuntoa. Enää hän ei kuitenkaan voinut ummistaa silmiään muidenkaan muokattujen kohtelulta. Keskuslaiset olivat aivan liian pitkään käyttäneet köyhempää väestöä hyväkseen.

Aleysia puistatti, kun hän ajatteli, miten keskukset oli alkujaan perustettu, jotta ihmiskunta voisi jatkaa elämää luonnonvarojen ehdyttyä lähes täysin. Sen sijaan, että luonnonvaroja olisi säännöstelty kaikille, köyhempi väestö oli kuitenkin suljettu keskusten ulkopuolelle. He elivät aavikoilla parhaansa mukaan, mutta sekä ruoka että vesi olivat vähissä. Toisinaan heille jaettiin huumaavia aineita, jotta he olisivat liian tokkurassa noustakseen kapinaan. Narkoriippuvaisia oli myös helppo kaapata keskusten kokeiluihin, ja köyhät jopa myivät toisiaan epätoivoissaan. Tuntui pahalta ajatella, että juuri se oli ollut Blixinkin kohtalo.

Kapinan aika oli kuitenkin nyt koittanut. Aleys oli tästä tyytyväinen mutta myös huolissaan. Hän tiesi, että keskuslaisilla oli ollut Blixin varalle erityisiä suunnitelmia. Aleys ei ollut vielä uskaltanut kertoa sitä Blixille, sillä hän ei ollut varma, voisiko lopulta pelastaa tämän keskuslaisten suunnitelmilta. Se kauhistutti Aleysia. Hän vilkaisi vielä kerran Blixiä ja alkoi hoputtaa muokattuja tekemään lähtövalmisteluja. Sitten hän valmistautui purkamaan suojakentän. Oli aika jatkaa matkaa.

***

Blix hieraisi silmiään. Aurinko ei häikäissyt häntä eikä hän geenimanipulaation takia edes juuri hikoillut. Blix huomasi kuitenkin pyyhkivänsä otsaansa ja hierovansa silmiään tuon tuosta. Ehkä se oli solidaarisuutta Aleysia kohtaan. He olivat kävelleet kauan ja levänneet suojakentän turvallisessa syleilyssä vain pari kertaa. Blix oli aikaa sitten huomannut, että yleensä niin jaksava Aleys oli selvästi hengästynyt.

Nyt he olivat kuitenkin pysähtyneet.

”Olemme saapuneet kohtaamispaikalle”, Aleys ilmoitti yrittäen parhaansa mukaan peitellä hengästymistään. ”Voimme levähtää hetken, meitä tullaan pian hakemaan.”

Matkaamisesta väsyneet muokatut päästivät vaimeita ynähdyksiä, jotka Blix tulkitsi varovaisiksi tyytyväisyyden ilmauksiksi. Myös Blix oli tyytyväinen, sillä hän oli tylsistynyt kävelemiseen ja hieman huolissaan Aleysin jaksamisesta. Hän tavoitti tämän katseen, mutta Aleys vain hymyili aurinkoisesti. Hymy vaikutti kuitenkin teeskennellyltä. Aleys oli koko matkan ajan vähän väliä vilkuillut Blixiä alta kulmiensa, selvästi huolestuneena. Se hermostutti häntä.

Hikisinä ja voipuneina matkaajat asettuivat hietikolle istumaan muodostaen suuren ringin, minkä jälkeen Aleys kiersi heidät kaikki verkkaisesti tehden laskelmia suojakentän pystyttämistä varten. Sitten hän siirtyi itse ringin keskelle, asetti säätimen viereensä ja syötti siihen tekemänsä laskelmat. Hetken päästä heidät ympäröi näkymätön suojakenttä, joka ulottui juuri ja juuri Aleysin askelten hiekkaan muodostaman ympyrän ulkopuolelle.

”Kenttä estää meidän huomaamisemme kaukaa”, Blix kuuli Aleysin kertovan eräälle muokatuista.

Hän kuitenkin tiesi, että tarpeeksi läheltä suojakentän rajat saattoi erottaa, jos oli harjaantunut kiinnittämään huomiota oikeisiin merkkeihin – ja keskuslaiset olivat.

Aleys kierteli tarkistamassa muokattujen vointia. Nämä lepäsivät nyt nauttien pieniä määriä muonaa ja juomaa. Blix oli kuitenkin levoton. Keskuslaiset olivat varmasti heidän perässään, he eivät voisi pysähtyä tähän pitkäksi aikaa. Blix oli aiemmin ollut näkevinään keskuslaisten lennokin kaukana taivaanrannassa eikä hänen paranneltu näköaistinsa yleensä pettänyt. Saattoi olla, että heidät pian jo löydettäisiin. Samassa hänen tarkat korvansa kuulivat, että heitä lähestyttiin. Olivatko keskuslaiset löytäneet heidät?

”Aleys!” Blix viittoili ääntä kohti.

Aleys nosti kiikarit silmilleen ja tiiraili Blixin osoittamaan suuntaan. Hänen kasvoilleen suli selkeä helpotus.

”Jerek!”

Blix miltei vannoi nähneensä kyynelen kihoavan Aleysin silmäkulmaan. Kuka ihme sai yleensä niin hillityssä Aleysissa aikaan tällaisen reaktion?

Jerek eteni verkkaisesti, kunnes saavutti kentän reunan. Lähempänä Blix huomasi, että tämän täytyi olla yksi keskuksista aikaisemmin paenneista muokatuista. Hänen kasvonsa olivat muhkuraiset, ja ihoa peitti kauttaaltaan hento harmaa karvapeite. Myös haju oli erilainen kuin muokkaamattomilla. Se ei ollut ihmisen haju.

Aleys tervehti Jerekiä sydämellisesti ja suuteli tätä poskelle. Blix tunsi mustasukkaisuuden pistoksen sisimmässään, jossain kylkiluiden paikkeilla. Miten Aleys ei ollut koskaan edes maininnut Jerekiä hänelle? Samassa Blix ymmärsi, miten paljon Aleys oli tehnyt hänen hyväkseen. Paljon enemmän kuin hoitajalta vaadittiin.

***

Jerekin saavuttua he olivat pian jatkaneet matkaa, sillä Jerekillä oli tiedossaan piilopaikka, jossa he voisivat viipyä pitemmän aikaa. Matka piilopaikkaan sujui verkkaisesti, mutta Aleys oli huojentunut, kun he lopulta istuivat turvassa Jerekin vakinaistetun suojakentän sisällä. Vakinaistettua kenttää oli paljon hankalampi havaita kuin Aleysin väliaikaista, matkassa mukana kulkevaa versiota.

Oli tullut hämärää. Matkalaiset olivat väsyneitä ja valmiita yöpuulle. Jerek sekä keskusten eri tutkimuslaitoksista paenneet muokatut ja työntekijät olivat rakentaneet suojakenttänsä sisään pienen kylän, josta matkaajat nyt saivat omat sopet yöpymistä varten. Rakennukset näyttivät ulkoapäin tylsiltä metallisilta kopperoilta – aivan kuin aavikolle olisi siroteltu suuria säilykepurkkeja – mutta sisältä ne olivat yllättävän viihtyisiä.

Aleys vilkaisi Blixiä, joka oli laskeutunut istumaan aivan suojakentän laidalle. Hän olisi halunnut pyytää tätä jakamaan kanssaan yhden metallimajoista. Pelkkä ajatuskin sai hänen sydämensä hypähtämään, ja hänen koko kehonsa sähköistyi. Kuinka Aleys kaipasikaan tuon kultaisen olennon läheisyyttä! Blixin ojentautuessa venyttelemään jäseniään tämän iho kimmelsi tähtien valossa kuin loistokas iltapuku. Hetken Blix näytti suloiselta kissaeläimeltä; sellaiselta, jonka Aleyskin oli kerran omistanut ennen kuin kissaparka oli tuomittu koe-eläimeksi keskukseen.

Blixin kulmahampaiden valkoinen välähdys tämän haukotellessa sai Aleysin kuitenkin muistamaan, ettei Blix ollut mikään tavanomainen katti. Keskuslaiset olivat ensin muokanneet Blixin kehoa eri eläinlajien geeneillä ja siirtyneet sitten kokeilemaan teknologisten osien yhdistämistä tämän elimiin. Sama kohtalo oli ollut muillakin laboratorioon joutuneilla koehenkilöillä, mutta jostakin syystä Blix oli ollut erityinen. Hänen kehonsa oli vastaanottavaisempi ulkopuolelta tuleville ärsykkeille ja manipulaatiolle kuin muiden koehenkilöiden. Blixistä oli tullut keskuslaisten mestariteos. Mestariteoksetkaan eivät kuitenkaan olleet ikuisia. Ajatus sai Aleysin voimaan pahoin.

Aleys antoi katseensa viipyä Blixin kehossa, sitten hän huokaisi ja potkaisi turhautuneena hiekkaa. Tätä planeettaa oli joskus kutsuttu Maaksi. Nyt se tuntui olevan kirjaimellisesti pelkkää maata. Hiekkaa oli silmänkantamattomiin eikä missään näkynyt vehreää kasvistoa. Auringon paahde oli välillä sietämätöntä. Aleys tunsi rinnassaan kouristuksen, ja hänen henkensä miltei salpautui. Hän oli kai aivan hullu, kun ei halunnut luopua Blixistä. Jos hän ei puhuisi Blixin kanssa ajoissa, he olisivat kuitenkin kaikki pulassa. Hänen olisi pakko kertoa Blixille kaikki – mutta ei vielä tänään. Hän tekisi sen huomenna, Aleys vannotti itselleen.

***

Blix tuijotti suojakentän ulkopuolelle. Hän oli asettunut uudelleen istumaan aivan kentän reunalle. He olivat nyt turvassa Jerekin piilopaikassa, mutta kuinka kauan? Blix tiesi, etteivät keskuslaiset noin vain lakkaisi jahtaamasta heitä. Ennen pakoa keskuksesta Aleys oli kertonut muokatuille, että keskuslaiset suunnittelivat sotaa paenneita muokattuja sekä keskusten ulkopuolella asuvia ihmisiä kohtaan. He nimittäin pelkäsivät, että muokatut ennemmin tai myöhemmin nousisivat kapinaan keskuksia vastaan. Olihan osa keskusten ulkopuolella asuvista jo pitkään pannut kapuloita keskusten rattaisiin. Keskuksiin oli muun muassa murtauduttu ja laboratoriotiloja särjetty.

Blix tiesi myös olevansa keskuslaisille jotenkin erityinen. Hän oli kerran onnistunut vilkaisemaan erään keskuksen tutkijan muistiinpanoja, kun tämä oli jättänyt ne huolimattomasti esille tutkiessaan Blixiä. Muistiinpanot olivat olleet täynnä muokattujen nimiä ja erilaisia numeroyhdistelmiä. Blix oli huomannut myös oman nimensä, ja sen perässä kourallisen numeroita sekä tekstin ”tärkein prioriteetti”. Kunpa Blix vain olisi tiennyt, miksi juuri hän oli tärkeä. Hän ei kuitenkaan ollut uskaltanut kysyä sitä Aleysilta.

Blix tunsi itsensä väsyneeksi. Ehkä oli parempi, ettei hän tiennyt, mitä keskuslaiset olivat hänen päänmenokseen suunnitelleet. Oliko sillä enää edes väliä? Hän muisti olkapäilleen varisseen kultapölyn: se oli rappeutumisen merkki, ja Blix tiesi, mitä rappeutuminen tarkoitti. Hän oli vain toivonut, ettei rappeutuminen olisi alkanut niin pian heidän pakonsa jälkeen. Hän ei ollut huomannut vastaavia merkkejä muissa muokatuissa. Blix toivoi myös, että hän voisi piilotella rappeutumista Aleysilta niin pitkään kuin mahdollista. Tällä oli jo liikaa huolta vallankumouksen järjestämisessä.

Blix siirsi katseen käsiinsä, jotka lepäsivät hänen sylissään. Niitä, kuten hänen vartaloaan kauttaaltaan, peitti pehmeä kullankeltainen karvapeite. Se muistutti kuulemma jonkin kauan sitten sukupuuttoon kuolleen kissaeläimen turkkia. Leijona se taisi olla. Seuraavaksi Blix antoi katseensa vaeltaa jalkoihinsa. Ne eivät olleet ihmismäiset kuten hänen kätensä, vaan näyttivät enemmän suurilta tassuilta anturoineen. Huolimatta siitä, että keskuslaisten tekemät kokeet olivat usein olleet kivuliaita, Blix oli sopeutunut hyvin hänelle tehtyihin muutoksiin. Oikeastaan hän piti terävöityneistä aisteistaan. Vaikka Blixin ihmiskehoon oli lisätty eläinten geenejä, hän ei tuntenut itseään eri geenien yhdistelmäksi, ihmisen ja muiden eläinten sekasikiöksi. Hän oli Blix, aivan kuin aina ennenkin, ainoastaan vähän erilainen versio itsestään. Silti hän oli myös katkera keskuslaisille – he olivat muokanneet hänen kehoaan vasten hänen suostumustaan. Teknologista puoltaan Blix ei sen sijaan tuntenut. Se oli hänelle vieras, aivan kuin sitä ei olisi ollutkaan.

Blix tiesi, että kaikki ihmiset eivät suhtautuneet hänen näkyvään eläimellisyyteensä suopeasti. Heitä se pelotti, inhotti. Se oli näkynyt keskuksen työntekijöiden silmistä. Vain Aleys oli katsonut häntä eri tavalla. Keskukseen oli myös kantautunut juoruja karanneista muokatuista, jotka oli pahoinpidelty kuoliaiksi.

Ehkä oli todellakin parempi unohtaa, että hänellä oli osansa keskuslaisten suunnitelmissa. Niinpä Blix keskittyi tarkastelemaan ympäristöään: hyönteiset sirkuttivat yössä, hiekanjyvät pistelivät hänen anturoidensa alla, ja pehmeä tuuli toi mukanaan vienon tuoksu, joka suodattui suojakentänkin läpi hänen herkän kuononsa haisteltavaksi. Tuoksu kertoi, että jossain kaukana vielä oli kasveja. Ehkä he vielä löytäisivät vehreän keitaan, jossa voisivat asua turvassa, suojakentän sisään piiloutuneina. Tai ehkä hänen aistinsa vain olivat menneet sekaisin rappeutumisen myötä.

Blix huokasi ja siirsi katseensa taivaalla välkkyviin tähtiin. Samassa hän aisti jonkun lähestyvän häntä. Askelista Blix päätteli, että tulija oli Jerek. Pian tämä jo istahti Blixin viereen. Ihmiskissan aistit eivät sittenkään vielä petä, Blix hymähti mielessään.

”Sinäkö olet Blix?” Jerek kysyi hetken päästä.

Blix nyökkäsi. Hän ei kääntänyt katsettaan Jerekiä kohti, vaan tuijotti edelleen tähtiä. Blix tiesi, että Jerek voisi todennäköisesti kertoa hänelle keskuslaisten suunnitelmasta. Jerekin saapumisen jälkeen Blix oli kuullut muokattujen supisevan, että Jerek oli ensimmäinen keskuksista koskaan paennut muokattu. Pakonsa jälkeen Jerek oli omistanut koko elämänsä muiden muokattujen auttamiseen. Hän oli auttanut satoja pakoon keskuksista. Blix huomasi kuitenkin olevansa aivan liian väsynyt kysyäkseen mitään.

Jerek kuitenkin tuntui aavistavan Blixin ajatukset:

”Sinua kutsuttiin keskuksessa voimanpesäksi. Tiesitkö sitä?”

Blix pudisti päätään. Tähtitaivas oli liian kaunis puheelle. Jerek jatkoi kuitenkin jutteluaan:

”Sinussa todella on voimaa.” Hän katseli Blixiä silmät teräviksi viivoiksi puristuneina ja jatkoi: ”Sinut on suunniteltu johtamaan keskuslaisten suunnittelemaa sotaa. Se on sinun tehtäväsi; sinun ja biokoneesi.”

Blix hätkähti.

”Jo… johtamaan sotaa?”

Sellainen rooli hänellä siis oli keskuslaisten suunnitelmissa. Blix ei hetkeen tiennyt mitä sanoa. Jerek kuitenkin odotti kärsivällisesti antaen Blixille aikaa.

”En ymmärrä, miksi juuri minut olisi valittu johtamaan sotaa? Miksi minä olen erityinen?” Blix puuskahti lopulta.

”Keskuslaiset liittivät biokoneet muokattuihin, jotta heitä – tai siis teitä – voisi paremmin kontrolloida sodassa keskusten ulkopuolisia ihmisiä vastaan. Sinuun pystyttiin asentamaan kaikista voimakkain biokone. Siksi sinusta kaavailtiin muokattujen johtajaa. Sodan jälkeen teidän roolinne olisikin ohi. Rappeutumisenne alkaisi”, Jerek sanoi.

Pienen tauon jälkeen hän jatkoi: ”Keskuslaiset eivät ehtineet selvittää, miksi juuri sinuun onnistui asentaa niin voimakas kone. Pakenitte ennen kuin he saivat sen selville.”

Jerek potkaisi hiekkaa kenkänsä kärjellä. Se pölähti kuin Blixin harteille variseva kultapöly.

”En usko, että minusta on enää johtamaan mitään sotaa. Saati pelastamaan ketään”, Blix sanoi hiljaa. ”Olen jo alkanut rappeutua.”

Jerek ei vastannut mitään, mutta Blix arvasi, että tämä oli huomannut rappeutumisen. Yhtäkkiä Blixin valtasi toivon kipinä.

”Luuletko, että minun rappeutumiseni voisi vielä pysäyttää?” hän kuiskasi, mutta Jerek vain pudisti päätään. Liike oli niin pieni, että sen hädin tuskin huomasi.

He istuivat hetken aivan hiljaa tähtien tuikkeessa.

”Uskon kuitenkin, että sinulla on halutessasi voimaa muuttaa biokoneesi ohjelmointia ja sotkea keskuslaisten suunnitelmat”, Jerek rikkoi hiljaisuuden.

”Siksi keskuslaiset ovat siis perässämme”, Blix huomasi. ”He pelkäävät, että minä ja biokoneeni voisimme estää heidän suunnitelmansa?”

Jerek nyökkäsi.

”Mitä minun sitten tulee tehdä? Miten biokonetta voi hallita?” Blix kysyi.

Jos hän ei voisi pelastaa itseään, hän haluaisi edes yrittää auttaa muita muokattuja – ja Aleysia. Blix hätkähti. Keskuslaiset tuskin suhtautuisivat Aleysiin kovin suopeasti, jos löytäisivät tämän. Aleys oli heidän silmissään petturi.

”Tiedät kyllä, kun aika tulee”, Jerek vastasi. ”Usko minua. Biokoneesi ei ole vielä aktivoitunut, mutta huomaat kyllä, kun niin tapahtuu. Eräs sinua tutkineista keskuksen tieteilijöistä muokkasi biokonettasi niin, että voit saada sen haltuusi ja ohittaa keskuslaisten tekemän ohjelmoinnin. Voit toivottavasti myös opastaa muut muokatut tekemään samoin. Luulen, että juuri tämän peukaloinnin takia rappeutumisesi alkoi etuajassa. Olen… hyvin pahoillani.”

Blix ei tiennyt mitä sanoa, ja he istuivat taas hetken hiljaisuudessa.

”Ethän kerro Aleysille mitään tästä?” Blix pyysi lopulta. ”Hänen ei tarvitse tietää. Ei vielä.”

Vasta nyt Blix huomasi, että hän oli karannut keskuksesta enemmän Aleysin kuin itsensä tai vallankumouksen takia. Ilman Aleysia hän olisi jo alistunut kohtaloonsa keskuksessa ja elänyt siellä kurjan elämänsä loppuun saakka. Kun Aleys oli ehdottanut lähtöä, Blix ei ollut miettinyt vastaustaan kahta kertaa. Oli ollut itsestään selvää, että hän lähtisi Aleysin mukaan.

Blix tunsi palan nousevan kurkkuunsa. Hän ei kai ollut halunnut myöntää itselleen, että hänen tunteensa Aleysia kohtaan olivat jotain muuta kuin hoitajaa kohtaan kehittynyttä kiintymystä tai edes ystävyyttä. Blixin oli alkujaan ollut vaikeaa luottaa Aleysiin. Hän olisi mieluiten pärjännyt yksin. Nyt kuitenkin se, ettei hänelle ja Aleysille koskaan voisi tulla yhteistä tulevaisuutta, tuntui pistona rintakehässä.

”Sinun on toimittava pian”, Jerek sanoi keskeyttäen Blixin ajatukset. ”Keskuksella on varasuunnitelmia. Joku toinen muokattu ottaa kyllä paikkasi sodan johtajana, vaikkei hänellä olisikaan yhtä voimakasta biokonetta. Jos sinä kuitenkin saat otettua biokoneesi haltuusi, voit vielä pelastaa heidät kaikki.”

Jerek tarttui Blixiä kädestä ja puristi lujaa.

***

Blix istui paikoillaan koko yön ja katseli tähtiä – miten kauniita ne olivatkaan. Ne eivät välittäneet siitä, mitä tapahtui tällä planeetalla, jolla Blix ystävineen lepäsi suojakentän sisällä. Puhkeaisiko vallankumous, jonka avulla keskuslaisten valta-asema saataisiin murennettua, vai saisivatko keskuslaiset toteutettua oman suunnitelmansa. Tähdet vain jatkoivat tanssiaan taivaalla kaikessa rauhassa. Blix sen sijaan ei ollut valmis hyväksymään kohtaloaan. Ei, vaikka hän oli vakaasti päättänyt, että tekisi kaikkensa estääkseen keskuksen suunnitelman. Ei, vaikka hän halusi palavasti auttaa muita muokattuja. Kaikki hänen aistinsa kehottivat häntä pakenemaan. Ne suorastaan huusivat.

Lopulta, yön kääntyessä aamuun Blix tunsi lohdullisen rauhan leviävän kehoonsa. Onhan aivan luonnollista kuolla, hän ajatteli. Se on kaikkein suurin lahja, minkä me elävät olennot voimme maailmankaikkeudelle antaa. Annamme muille tilaa vuorollaan syntyä ja kehittyä, elää ja kuolla. Se olisi myös hänen lahjansa. Rappeutuminen tuhoaisi hänet joka tapauksessa. Nyt hänen oli vielä mahdollista viedä elämänsä loppuun omalla tavallaan, ei keskuslaisten sätkynukkena.

Samassa jotain tapahtui Blixin sisimmässä – oli kuin joku olisi kääntänyt avainta lukossa tai liittänyt yhteen katkenneiden synapsien ketjut hänen aivoissaan. Hymy valtasi Blixin kasvot: biokone oli aktivoitunut, mutta se ei ollut tapahtunut niin kuin keskuslaiset olivat suunnitelleet. Tiedostamattaan Blixin oli täytynyt ohittaa keskuslaisten tekemä ohjelmointi, sillä biokone ei hallinnut Blixiä. Blix oli biokone, ja biokone oli Blix. Eroa ei ollut.

Blix-biokone ymmärsi nyt kaiken – ja tiesi, mitä hänen oli tehtävä. Hän voisi auttaa muita muokattuja saamaan biokoneensa hallintaan ajoissa ja estää näin heidän rappeutumisensa. Aleys saisi mahdollisuuden viedä vallankumouksensa loppuun.

Blix-biokone alkoi kävellä kauemmas Jerekin leiristä niin nopeasti, että miltei lensi pitkin aavikkoa jättäen taakseen sekä pölisevää hiekkaa että kehostaan ropisevaa kultapölyä. Hän jatkoi matkaa, kunnes leiriä ei enää näkynyt horisontissa edes pienenpienenä pisteenä. Kun aamuyö muuttui aamuksi ja auringon ensimmäiset säteet muuttivat aavikon lämmössä vellovaksi sädemereksi, Blix-biokone räpäytti hitaasti silmiään. Kullankeltainen välähdys halkaisi aavikon. Blix-biokone ei tuntenut eikä ajatellut enää mitään.

***

Aleys juoksi huohottaen pitkin aavikkoa. Tuuli piiskasi hiekkaa hänen suuhunsa, sieraimiinsa ja silmiinsä, mutta hän ei välittänyt siitä. Kuumuuskaan ei vaivannut häntä. Jerek oli kertonut hänelle aamulla, että Blix oli kadonnut. Kuultuaan tämän Aleys oli aavistanut, mitä oli tekeillä, ja lähtenyt suuna päänä etsimään tätä.

Tuuli oli sekoittanut hiekkaa niin, ettei Blixin anturoiden painaumia enää erottanut, mutta jotenkin Aleys tiesi, mihin suuntaan tämä oli lähtenyt. Etelään, oli kuljettava etelää kohti. Hän ei ollut varma, mitä tekisi, jos löytäisi Blixin. Yrittäisikö hän estää tätä vai tyytyisikö vain lopulta tunnustamaan palavan rakkautensa?

Aleys tavoitti Blixin liian myöhään. Hän ehti vain nähdä tämän notkean hahmon polvistuneena hietikolle, kun kullanhohtoinen välähdys löi hänen ylitseen sokaisten hänet hetkeksi.

Aleys havahtui huohottaen ja hiekkaa sylkien. Hän joutui odottamaan jonkin aikaa näkökykynsä palautumista. Hetken päästä Aleys ymmärsi lepäävänsä vatsallaan hiekalla. Oli liian myöhäistä kertoa Blixille, millaisia tunteita tämä hänessä herätti. Aleys tiesi kyllä, ettei tuollainen välähdys voinut tarkoittaa mitään muuta kuin rappeutumisen huipentumaa. Kaikkialla leijaili kultaista pölyä. Blix oli poissa.

Hiljalleen Aleysin kuitenkin valtasi varmuus siitä, että Blix oli tiennyt hänen tunteensa. Hän ei tiennyt, mihin tuo varmuus perustui, mutta hän päätti uskoa siihen. Samassa Aleysin taskussa oleva säädin alkoi piipata, ja sen näytölle ilmestyi Jerekin lähettämä viesti: ”Blix teki sen! Uskon, että muokatut hallitsevat nyt biokoneitaan. Kaikki tulee nyt muuttumaan.”

Aleys hymyili ja suuntasi katseensa taivaalle. Hän ei vielä aivan käsittänyt, miten Blix oli onnistunut vaikuttamaan muokattuihin tai mitä näille oli tapahtumassa. Jerek saisi selittää hänelle kaiken myöhemmin. Aleysin poskille vierähti muutama kyynel. Hän tunsi suurta surua, mutta suruun sekoittui myös ylpeyttä Blixistä – ja jopa helpottuneisuutta. Jos muokatut hallitsivat itse voimiaan, vallankumousta ei voisi pysäyttää. Muiden ihmisten olisi myös opittava kohtelemaan muokattuja paremmin, olivathan he avain vallankumouksen onnistumiseen. Heidän biokoneidensa avulla kaikki tulisi vielä onnistumaan.

Aleys jäi vielä hetkeksi seisomaan paikoilleen Blixiä miettien.

”Minun kultainen kattini, tiesitköhän sinä, mitä sait aikaan?” hän lausui hellästi.

Lopulta Aleys lähti taivaltamaan takaisin kohti Jerekin leiriä. Taivaalla jossain tähdet jatkoivat tanssiaan, vaikka auringon kullankeltainen valo peitti ne nyt alleen.

Epilogi

Samassa, kun taivaalla leimahti kultainen välähdys, Jerekin suojakentän sisällä lepäävät muokatut hätkähtivät siihen, että heidän biokoneensa aktivoituivat. Ensireaktion jälkeen se tuntui maailman luonnollisimmalta asialta. Ei ollut eroa muokattujen ja biokoneiden välillä. He olivat biokoneita, biokoneet olivat he – ja he tunsivat itsensä omituisella tavalla täydellisiksi. Kuin yhteisestä sopimuksesta muokatut käänsivät katseensa horisonttiin suojakentän eteläpuolella, jossa jokin aikaa sitten oli leimahtanut kirkkaana outo valoilmiö. He tiesivät nyt, mitä heidän oli tehtävä. He olivat valmiita.

 

Aino-Kaisa Koistinen on nykykulttuurin tutkimuksen tohtori, joka on erikoistunut tutkimuksessaan muun muassa tieteisfiktioon. Koistisen lempikirjailijoihin kuuluvat Pirkko Saisio, Margaret Atwood ja Ursula K. Le Guin.

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*