Lapointen kilta

The Boston News

Mysteeriset tapahtumat Tyynellämerellä

Vaaroja uhmaten Tri B. Coen nouti Herra N. Teslan Mariaanien haudan synkeistä syvyyksistä, ja kaksi tuntia myöhemmin kuului sukellusveneessä terävä pamahdus. Penelopen, t. s. sukellusveneen, moottori ja ohjaus olivat rikkoutuneet räjähdyksessä. He ajautuivat asu­mattomalle saarelle Mariaaneille, mutta aluksessa oli ruokavarasto mahdollista hätätilannetta varten. Viisi päivää myöhemmin Herra Tesla ja Tri Coen saivat korjattua radio­puhelimen …

Tapausta selvittänyt oikeusministeriön tutkimusryhmä päätyi raportissaan lauselmaan, että kunnioitetun Herra M. Drakeburgin katoaminen ― oletettavasti sieppaus tai murha ― ja räjähdys sukellusveneessä olivat molemmat joko anarkistien tai keisariliiton attentaatteja …

 

Nuhjuiseen takkiin ja vielä nuhjuisempiin housuihin pukeutunut tohtori Benjamin Coen pysähtyi Zimmermanin räätäliliikkeen näyteikkunaan eteen, mutta hän ei kiinnittänyt huomiota jäyhästi poseeraaviin mallinukkeihin ja niiden vaatteisiin. Coen tarkkaili ikkunalasin heijastuksen kautta, kuinka kadun toisella puolella knallipäinen ja ruskeatakkinen mies puolestaan ryhtyi mukamas tutkiskelemaan Harrisin kirjakaupan tarjontaa.

”Amatööri”, tohtori Coen tuhahti ja jatkoi ripein askelin kohti Lower Manhattania.

Coen tuli hissillä viidenteen kerrokseen. Hän tervehti kerrostasanteella vastaantulevaa rouva Scutesea, joka kantoi sylissään arasti pälyilevää pientä terrieriä, eikä rouva Scutesen ilme ollut yhtään sen luottavaisempi. Huoneiston 501 ovella Coen näppäili lukon tunnuskoodin.

Eteisessä oli tavoilleen uskollisena vastassa harmaaraitainen Amanda-kissa, ja pian sinne tuli pitkä ja hyvin hoikka mies. ”Herra Coen, olettepa aikaisessa. Oletteko viimeinkin huomannut, kuinka neljä tuntia unta yöllä riittää sangen hyvin?”

”Nikola, olen sinulle Benjamin! Pyydän, ettet enää teitittele minua”, tohtori puhisi. Hän asetteli hatun ja takin vaatenaulakkoon. ”Olen pettynyt, todella pettynyt! Onko kansakuntamme turvallisuus niiden mänttien käsissä?”

”Tarkoitat varmaankin FBI:n agentteja”, Nikola Tesla totesi. ”Luulenpa, että he varjostavat meitä tarkoituksellisen näkyvästi, jotta tiedämme olevamme tarkkailun kohteina ja siten myös turvassa.”

Coen jatkoi kiukkuisena: ”Turvassa! Paremmassa turvassa olisimme rouva Scutesen tutisevan sylikoiran seurassa. Mariaanien haudan tapauksesta on kulunut jo yli vuosi. Meillä ei ole mitään hätää, sillä Morgan Drakeburg kuoli tuhotessaan merenalaisen tutkimusasemasi samalla kun se höyrypää yritti surmata meidät.”

”Vain me tiedämme sen”, Tesla huomautti. ”Muut tietävät ainoastaan, että herra Drakeburg katosi järjestämällään ilmalaivaristeilyllä Tyynellämerellä. Ja meille tuli hirmuinen kiire lavastaa sukellusveneesi haaksirikko. Tärkeintähän oli loppujen lopuksi meidän säilyminen hengissä, koska olemme valtavaksi hyödyksi Yhdysvalloille ─ tai siis koko maailmalle.”

”Tarkoitat tietenkin vain itseäsi, Nikola. Minä olen pelkästään tekninen avustajasi; ja olen tyytyväinen rooliini.”

”Olet turhan vaatimaton. Viimeisen vuoden aikana olemme yhdessä edistyneet huimasti varsinkin robotiikassa ja langattomassa tiedonsiirrossa.”

Coen sanoi: ”Vastaan nyt ensimmäiseen kysymykseesi. Neljän tunnin unet eivät alkuunkaan riitä minulle. Nukuin viime yönä enintään viisi tuntia, sillä robottiraajojen hienomotoriikan pohtiminen vei yöuneni. En kuulu teidän nerojen kastiin, niinpä unta on saatava ainakin kahdeksan tuntia tai muutoin olen kiukkuinen kuin takapuolesta puraistu pussipiru.”

”Keksitkö ratkaisun koordinaatiokyvyn parantamiseksi?”

”En.”

”Uskon, että ratkaisu on lähellä”, Tesla tuumaili. ”Ja toivottavasti saamme lähiaikoina teleportin toimimaan edes hieman luotettavammin. Jo nyt virheellisen kaukosiirron riski on alle prosentin. Mutta pelkään pahoin, että aikakoneen edes kohtuullisesti toimivan mallin valmistumiseen menee vielä kauan. Se vaatisi syvällistä perehtymistä kvanttimekaniikkaan.”

He menivät asunnon puolelta kirkkaasti valaistuun työtilaan, jonka pöydillä oli hujan hajan muistiinpanopapereita, työkaluja, kojeita ja erilaisia komponentteja. Täällä oli myös erittäin puhdasta, koska Tesla kammoksui likaa. Takimmaisessa kadun puoleisessa nurkassa istui lootusasennossa kaksi ja puoli jalkaa korkea pronssinen Buddha kuin valvomassa työskentelyä. Tesla jatkoi:

”En silti ole erityisen pettynyt nykyiseenkään teleporttiimme. Jos materiansiirrossa tapahtuu virhe, on poikkeama todellisuusulottuvuudessa todennäköisesti pieni –”

”Vähäpätöisilläkin asioilla voi olla valtavia seuraamuksia”, Coen keskeytti. ”Kuvittele vaikkapa, kuinka eräs poika lähtee uimaan joelle, jossa hänen voimansa loppuvat voimakkaassa virtauksessa. Samoihin aikoihin mies on menossa kotiinsa, mutta tavoistaan poiketen kulkee pitkin joen rantaa. Mies huomaa pojan hädän ja pelastaa hänet hukkumasta. Aikuisena pojasta tulee julma hallitsija, joka suistaa kokonaisia kansakuntia tuhon tielle.”

”Esimerkkisi oli kovin dramaattinen! Vain ani harvalla oksalla kasvaa tulevia hirmuhallitsijoita, mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Todellisuusulottuvuuden vuoksi on olemassa loputon määrä rinnakkaisia todellisuuksia. Sellainenkin, jossa ihmeen kaupalla pelastuneesta pojasta tulee hirmuhallitsija.”

Coen täsmensi: ”En halua, että tämä todellisuus muuttuu vieläkin hullummaksi! Meidän ei pidä siis ottaa pienintäkään riskiä. On parempi käyttää teleporttia vasta kun olemme täysin varmoja sen luotettavuudesta.”

”Jo nyt voisimme rakentaa moisen”, Tesla muistutti. ”Mutta se myös kopioisi siirtämänsä materian. Haluatko identtisen kaksosen; tarvitseeko maailma useamman tohtori Benjamin Coenin? Olisiko kiehtovaa työskennellä itsensä kanssa? Ei tarvitse selittää asioita, jotta tulee ymmärretyksi. Eikä työ kaatuisi siihen, vaikka yksi minä eksyy aika-avaruuteen.”

Coen näytti kauhistuneelta. ”Toivottavasti vitsailet! Ethän tosissasi suunnittele itsesi monistamista?”

”En toki, vaikka aika ei tahdo riittää kaikkeen mitä tahtoisin tehdä.” Tesla vaihtoi aihetta: ”Sain myöhään illalla telepostilokerooni merkillisen viestin Lontoosta. Tohtori Arthur Conan Doylelta.”

”Tohtori kuka?”

Tesla toisti: ”Arthur Conan D-o-y-l-e.”

”Fysiikan tohtori? En muista sen nimistä henkilöä.”

”Tohtori Doyle on yksityistä praktiikkaa hoitava lääkäri, mutta hän on laajemmalti tunnettu etenkin okkultismin asiantuntijana”, Tesla selvensi. ”Hän on myös erinomainen kirjoittaja! Yksi hänen artikkeleistaan käsittelee aihetta, kuinka lukuisissa kulttuureissa on muokattu ihmisten kalloja takaraivosta pitkänomaiseksi. Sitä ovat tehneet muun muassa muinaiset egyptiläiset, hunnit, burgundit, Australian aboriginaalit, mayat ja atsteekit. Päiden muokkaaminen on mielestäni ilmeinen todiste marsilaisten vaikutuksesta maan sivilisaatioiden synnyssä, koska ihmiset ovat pyrkineet jäljittelemään humanoidien ulkonäköä.”

”Entä tohtori Doylen merkillinen viesti sinulle?”

Tesla näytti närkästyneeltä. Hän muisteli lyhyen viestin sanasta sanaan: ”Parahin herra Tesla. Siitä on kulunut jo liian kauan, kun viimeksi tapasimme. Silloin keskustelimme eräästä aiheesta, joka on huolestuttanut minua ja josta haluaisin kertoa nyt lisää. Toivottavasti voit hyvin, ystäväni. Parhain terveisin, tohtori Arthur Conan Doyle.”

”Mitä tuo voisi tarkoittaa?”

”Sen täytyy liittyä Lapointen kiltaan, jota tohtori Doyle on tutkinut.” Tesla oikoi solmiotaan, kuten usein ollessaan hämmentynyt. ”Killalla on ollut synkkä maine siitä asti, kun entinen jesuiitta Jacques Louis Lapointe perusti sen Ranskan vallankumouksen pyörteissä vuonna 1792. Tohtori Doylen mukaan kilta on saanut viime aikoina hyvin ikäviä piirteitä, joten Lontoossa on käytävä piakkoin.”

”Kuinka pian?” Coen kysyi. ”Lähtisin mielelläni mukaan. Yhteistyömme Kuninkaallisen polyteknisen instituutin kanssa etenee lupaavasti, ja haluaisin tavata professori Moorcockin. Hänellä riittää omaperäisiä ja suorastaan futuristisia ideoita, joista mekin voisimme ottaa oppia.”

Tesla vilkaisi kelloaan. ”Täytyy pitää kiirettä, sillä Lontoossa on jo aikainen iltapäivä. Kokoan ensin hieman tarvikkeita vietäviksi teleportilla laboratorioomme Hammer­smithiin.”

”Nikola!”

”Atlantin ylittäminen käy nopeimmillakin ilmalaivoilla tuskastuttavan hitaasti”, Tesla sanoi. ”Ja rouva Carlisle on taas sairas; kuumeilu ja kivut ovat palanneet entistäkin pahempina. En halua tänne ketään muuta antamaan ruokaa Amandalle ja kyyhkyilleni.” Hän kallisti päätään kuin pahoitellen. ”Voin mennä yksinkin, jos et halua nähdä Lontoota elokuussa. Lemmikkini selviävät hienosti runsaan vuorokauden ilman huolehtimista, mutta on hienoa, kun jäät pitämään heille seuraa.”

Tohtori Coen katsoi tuimana. ”Hyvä on, vielä tämän kerran!”

Kolme varttia myöhemmin he menivät sisälle sylinterimäiseen teleporttiin, ja Tesla käynnisti sen painamalla kahta näppäintä. Induktiomoottorit lonksahtivat käyntiin. Alkoi kuulua humisevaa ujellusta ja ilmaan erittyi kirpeää otsonin tuoksua. Coen tunsi olonsa huonoksi tälläkin kerralla, kun meteli kasvoi korvia raastavaksi ja sylinterin sisäpuoli muuttui kirkkaanvalkoiseksi.

Sitten äkkiä ihmeellinen olemattomuus, joka oli pelkkää tyhjyyttä.

 

***

 

Tohtori Coen hoippui ulos teleportista. ”En koskaan totu tähän!” hän valitti.

Hyvävointinen Tesla sanoi: ”Benjamin, vaihdoitko housusi ja kenkäsi juuri ennen lähtöämme tänne? Voin vaikka vannoa, etteivät nuo ole samat, kun tulit laboratorioon. Väri on tietenkin iänikuinen tummanharmaa, mutta…”

”Taisin heittää nämä kengät menemään, kun Amanda pissasi toisen sisälle”, Coen muisteli. ”Housuista en ole aivan varma.” Hänen naamalle levisi virnistys. ”Kylläpä sinulla on niin nuorekas puku, mutta eikö solmiosi väri ole turhan räikeä?”

Tesla katseli vaatteitaan ja oranssinkirjavaa solmiotaan epäuskoisen näköisenä. Hän aukaisi salkkunsa ja otti sieltä valkoiset hansikkaat; tarkasteli niitä hetken ja laittoi käsineet takaisin salkkuun.

”Hah, joko nyt uskot, että olet altis muotioikuille?” Coen vakavoitui: ”Nyt se sitten tapahtui. Teleportti ei toiminut oikein, ja olemme päätyneet ties millaiseen maailmaan.”

Tesla silmäsi kelloaan ja Hammersmithin laboratorion seinäkalenteria, jossa oli vuosi 1920. ”Aika on pysynyt lineaarisena, mutta todellisuusulottuvuudessa on tapahtunut siirtymä. Onko sinulla minkäänlaisia muistikuvia tästä todellisuudesta, johon nyt siirryimme?”

Coen mutristi suutaan yrittäessään pinnistää muistiaan. ”Muistan ainoastaan ajan, kun solmiot olivat hillityn värisiä”, hän vastasi.

Tesla vilkaisi happamesti Coenin virttyneitä vaatteita ja käynnisti pöydällä olevan telepostilähettimen. Hän sanoi:

”Täällä on täsmälleen sama viesti tohtori Doylelta. Rinnakkaisissa todellisuuksissa saattaa siis olla paljon yhteisiä tapahtumasäikeitä, mikä on melkoinen itsestäänselvyys. Tapahtumien jatkumot voivat kulkea kauan katkeamattomina ennen haarautumisiaan. Universumi on aika-avaruuden hologrammi, joka näyttää erilaiselta, kun sitä katsoo hieman eri kulmasta.”

”Saat kuulostamaan minkä hyvänsä teorian hyvältä.”

Tesla sammutti lähettimen. ”Lähtekäämme metroasemalle. Otamme selvää, mitä tässä maailmassa on tapahtunut toisin.”

Ulkona loppukesän hehkeässä Lontoossa ja ihmisten vilinässä Tesla huokaisi hieman helpottuneena. ”Emme ole päätyneet kovinkaan kaukaiseen todellisuuteen, sillä tuolla on Humberin sähköautomalli. Se tuli myyntiin toukokuussa 1919. Tyynenmeren tutkimusasemani ja Manhattanin laboratorio saattavat siis molemmat olla yhä olemassa. Kummassakohan rakkaat lemmikkini mahtavat olla parhaillaan?”

”Tutkimusasemasi lisäksi se tarkoittaisi paljon muutakin”, Coen totesi. ”Toukokuussa 1919 viimeistelin Penelopea, jolla sukelsin Mariaanien hautaan.”

Hammersmithistä he matkustivat Baker Streetin asemalle. Maanalaisen katutasolle nousevilla portailla Tesla sanoi: ”Herrasväki Doyle asuu Marylebone Roadin lähellä noin puolen mailin päässä täältä länteen.”

Coen ehdotti: ”Otetaan taksi. Tuolla on auto vapaana.”

”Kävellään mieluummin, tohtori Doyle arvostaa liikuntaa. Hänellä on uskomattoman tarkka huomiokyky, niinpä hän huomaisi olemmeko kävelleet täältä asti.”

Doylen asunnon oven avasi hento keski-ikäinen nainen, jolla oli kihartavat hiukset ja uteliaat mutta ystävälliset silmät. Hän oli ilmeisesti talon sisäkkö, sillä Tesla oli nähnyt rouva Doylen valokuvassa. Tesla pyysi: ”Voitteko ilmoittaa talonväelle, että –”

”Herranen aika!” kuului käytävän perältä miehen ääni, jossa oli selvä skotlantilainen korostus. Kohta ryhdikäs herra, jonka muhkeat viikset olivat harmaantuneet, oli jo ovella. ”Miten voi olla… Odotin, että saapuisitte aikaisintaan ensi viikolla.”

Tesla esitteli tohtorit Coenin ja Doylen toisilleen ja selitti: ”Tulimme eräänlaisella Atlantin ylittävällä pikalinjalla, josta en voi toistaiseksi kertoa mitään tarkempaa. Olen pahoillani, kun joudun olemaan näin salaperäinen.”

”Käsittämätöntä mihin kaikkeen kykenette, herra Tesla, mutta en vaivaa teitä uteluillani”, Doyle lupasi ja viittoi kädellään. ”Hyvät herrat, käykäähän peremmälle. Vaimoni Jean on käymässä siskonsa luona Portsmouthissa. Olisin niin mielelläni esitellyt teidät hänelle. Täällä harvoin käy noin merkittäviä vieraita, ja peräti Amerikasta asti.”

Hyväntuulisesti lörpöttelevä tohtori Doyle johdatteli heidät huoneeseen, jonka seinät olivat lähes kokonaan kirjahyllyjen peitossa. Lasiovinen kaappi oli täynnä pokaaleita ynnä muita palkintoja todistamassa menestystä muun muassa jalkapallossa, kriketissä ja murtomaahiihdossa. Ennen kuin he asettuivat pyöreän tiikkipöydän äärelle, hän tiedusteli vierailtaan:

”Haluatteko jotain syötävää? Vain parin korttelin päässä on kerrassaan mainio pihviravintola. Mutta herra Tesla, tehän ette taida enää syödä lihaa?”

”Seurasin sir Isaac Newtonin ja professori Albert Einsteinin esimerkkiä, kun luovuin moisesta turhuudesta kokonaan.”

”Siinä tapauksessa pyydän rouva Hudsonia laittamaan meille teetä.”

Vajaa varttitunti myöhemmin rouva Hudson toi heille hurmaavasti tuoksuvaa tummaa teetä. Suurella tarjottimella oli lisäksi maitoa, sokeria, hunajaa, karhunvadelmahilloa ja lämpimiä teeleipiä.

”Oletteko kirjoittanut viime aikoina artikkeleita tai kertomuksia?” Tesla tokaisi, kun hetken aikaa oli kuulunut pelkkää lusikoiden kilinää posliiniastioita vasten. Hän nyökkäsi kohti kirjahyllyjä. ”Kirjat ovat myös minun suuri rakkauteni.”

Doyle näytti hieman vaivautuneelta. Hän hymähti ja laski teekuppinsa lautaselle. ”Buurisodan historiikista on tullut ikuisuusprojekti, joka ei ehkä valmistu koskaan. Viimeisen kahden vuoden aikana on kolme lyhyttä novelliani julkaistu aikakauslehdissä, mutta rintamalääkärin elämästä kertova romaani ei kelpaa kustantajille. Taidan lopultakin luopua toivosta sen suhteen.”

”Sepä harmillista, jos kustantamot ovat nyrpeitä”, Coen sanoi. ”Harrastan runojen kirjoittamista, vaikka en ole koskaan tarjonnut niitä julkaistaviksi.”

Doylen alakulo hellitti hieman. Hän kertoi: ”Pidän itsekin runoudesta. Kirjoitan niitä silloin tällöin, mutta enemmän olen viime aikoina ollut lääketieteellisenä konsulttina erään henkirikoksen selvittämisessä. Kaikesta kamaluudestaan ja vastenmielisistä yksityiskohdistaan huolimatta tuo tapaus on ollut erittäin kiehtova.”

Tesla hihkaisi: ”Siinäpä se! Teidän pitäisi kirjoittaa salapoliisitarinoita ja murhamysteerejä. Nehän ovat suurinta huutoa kirjamarkkinoilla tällä hetkellä. Ihmisiä kiinnostaa veri, kuolema, raakuudet, pahuus, aivan kuin niistä ei saada tarpeekseen muutoinkin.”

”Salapoliisitarinoita ja murhamysteerejä”, Doyle sanoi kuin ääneen miettien. ”Voin yrittää sellaistakin, kunhan olen ensin saanut valmiiksi buurisodan historiikin.” Hän katsoi Teslaa ja sitten Coenia. ”Omalaatuinen ja älyltään ylivoimainen salapoliisi, melkeinpä yli-ihminen, ratkoo murhamysteerejä. Hänellä on apurinaan mies, joka… Miksipä ei.”

”Hienoa! Mutta menisimmekö viestiinne, jonka lähetitte minulle”, Tesla palautti tohtori Doylen takaisin maan pinnalle. ”Se liittynee Lapointen kiltaan?”

”Arvasitte oikein. En maininnut kiltaa, sillä pelkään, että joku vakoilee linjoja. Onhan se mahdollista?”

”Se on yhtä helppoa kuin puhelimien salakuuntelu”, Tesla vastasi. ”Kerroitte aiemmin olevanne huolestunut Lapointen killasta. Mitä uutta olette saanut tietää?”

Doyle kertoi: ”Killan voima ja vaikutusvalta ovat kasvaneet kaikessa hiljaisuudessa. Heillä on meneillään kansainvälinen salaliitto, joka pyrkii saamaan fasisteja valtaan useassa maassa horjuttamalla niiden keskeisiä instituutioita. Kuulin tästä herra Aleister Crowleyltä, jolla on ollut jonkinmoinen yhteys tuohon kiltaan, kuten niin moneen muuhunkin okkulttiseen järjestöön. Herra Crowley on kuvaillut Lapointen killan toimintaa kauhistuttavaksi.”

”Voiko hän todellakin kuvailla jotain kauhistuttavaksi?” Coen hämmästeli.

Doyle levitteli hieman käsiään. ”Kieltämättä hän on perin omituinen ja paheellinen mies. Herra Crowley haluaa kokea asioita, joista meillä muilla on vain salaisia fantasioita. Hän on myös harvinaisen sivistynyt ja monipuolisesti lahjakas. Kiehtova persoona siis, mutta ei sentään mikään paholainen. Herra Crowley nauttii julkisuuskuvastaan, jota hän on myös itse rakentanut. Ehkä hänen omahyväinen itsekkyytensä johti välirikkoon, sillä hän sai uhkakirjeen, jonka mukaan herra Crowley ei saisi olla enää missään tekemisissä killan kanssa. Kirjeen oli allekirjoittanut Major Ray Smite.”

Tesla kysyi: ”Kuka on tämä majuri Ray Smite?”

”Se on ilmiselvä anagrammi nimestä Jaromir Mateys”, Doyle sanoi.

”Mateys on vanha slaavilainen nimi, joka on englanniksi Matthew”, Tesla tiesi.

Doyle jatkoi: ”Hänen isänsä kreivi Radovan Mateys on vanhaa böömiläistä aatelissukua, ja äiti Joanna on englantilainen näyttelijätär – omaa sukua Taylor. Nuoriherra Jaromir on näitä uuden ajan kiihkoilijoita, joiden vihan kohteena ovat kirkot, juutalaiset, liberaalit, sosialistit, kommunistit, anarkistit ja niin sanotusti rodullisesti alempiarvoiset. He haluavat pyyhkäistä tieltään vastustajansa ja sellaiset, jotka ovat heidän näkemystensä mukaan epäpuhtaita. En kuitenkaan tiedä tarkalleen, mikä on Jaromirin asema Lapointen killassa.”

”Onko teillä konkreettisia esimerkkejä, kuinka kilta yrittää horjuttaa valtioita?” Coen halusi tietää.

Doyle kuvaili: ”Kilta muun muassa koettaa saada poliittista valtaa heille myötämielisille henkilöille. Sitä tapahtuu myös Yhdysvalloissa ja aivan ylimmälläkin tasolla. Tämä teidän kumppaninne, jolla on ollut tunnetusti yhteyksiä Lapointen kiltaan, on marraskuun presidentinvaaleissa kova vastus republikaanien Hardingille ja demokraattien Coxille.”

Seurasi hämmentynyt hiljaisuus, kunnes Tesla mutisi: ”Öh, niin? Tarkoitatte, että…?”

”Hyvänen aika!” Doyle puuskahti. ”Herra Morgan Drakeburgin kannatus on ollut pelottavan vahvassa nousussa, kun vaaleihin on alle kolme kuukautta. Kaiken muun lisäksi herra Drakeburg olisi ensimmäinen naimaton presidentti Yhdysvalloissa sitten James Buchananin!”

Coen ja Tesla katsoivat toisiaan silmät pyöreinä. Sitten Tesla silminnähden kalvenneena oikoi värikästä solmiotaan ja Coen ryki kuin olisi ollut tukehtumaisillaan.

Doyle säikähti: ”Mitä nyt, oletteko sairaita? Saitteko kylmää matkan varrella? Pitäisikö minun tutkia teitä?”

Tesla kohotti kättään. ”Tämä johtuu vain aikaeron aiheuttamasta väsymyksestä. Aivan… Olemme samaa mieltä kanssanne, herra Morgan Drakeburg olisi vallan kauhistuttava valinta presidentiksi! Drakeburg Electricsin entisenä johtajana hän tekisi kaikkensa, jotta halpa ja ympäristölle puhdas energia ja sen siirto ionosfäärin kautta eivät yleistyisi.”

 

***

 

He keskustelivat vielä hetken Morgan Drakeburgista ja Lapointen killasta sekä lopuksi tohtori Doylen muinaisten kulttuurien tutkimuksista. Kohteliain sanankääntein Doyle esitti, että hän ei ollut niinkään varma marsilaisten osuudesta kansakuntien historian muokkaajana.

Kymmentä vaille kuuden aikoihin Tesla ja Coen jättivät skottiherrasmiehen miellyttävän seuran. He olivat juuri kääntyneet kohti Marylebone Roadia, kun musta umpiauto hidasti vauhtia heidän vierellään.

Kuljettaja virkkoi puoliavoimesta ikkunasta vahvalla cockney-murteella: ”Hoi, tyypit! Kelpaaks kyyti? Takapenkillä ja täs eres ois viä vapaata. Otan vaan pualet siit mitä taksikuskit.” Mies oli pukeutunut tyyriimmin kuin taksinkuljettajat tai tyypilliset Itä-Lontoon työläiset, ja hänen mauttomassa solmiossaan oli violetilla pohjalla kirkkaankeltaisia raitoja.

”Ei kiitos”, Tesla vastasi.

Kaveri takapenkillä avasi oven ja osoitti Teslaa ja Coenia revolverilla. ”Kyytiin ja sassiin, jos ette halua nappia ottaan!” hän vaati. ”Saatiin käsky ampua teirät, jos ootte hankalia. Miälelläni mä myäs ampusin tollaset apinat.”

”Hyvä on”, Tesla myöntyi ja meni toiselle etupenkille. Kauhistunut Coen asettui taakse pistoolimiehen viereen.

Kuljettaja ohjeisti: ”Viämme teirät pomon lua. Ja pitäkää te vaan turpanne kiinni. Ok?”

”Teidän pomonne on oletettavasti kreivi Jaromir Mateys”, Tesla sanoi.

”Joo… Mä sanoin turpa kii!”

Pitkä ajomatka vei heidät kohti Lontoon luoteisosia Watfordin suuntaan. Roistojen harvasanaisesta jutustelusta kävi ilmi, että kuljettaja oli nimeltään Lenny ja pistoolimies Harry. Lennyn vaimo oli vastikään lähtenyt toisen miehen matkaan, kun taas Harry oli menettänyt lähes kaikki rahansa vedonlyönnissä. Viimein auto kaarsi suurehkon talon pihakäytävälle.

Talon kauniine puutarhoineen omisti varmaankin varakas henkilö tai perhe, mutta Coen oli odottanut näkevänsä jylhänkolkon kartanon, joka olisi kuin goottilaisesta romaanista.

Sisällä talossa Harry kertoi samaa sarjaa olevalle ryökäleelle: ”Moi Butch, me sit tuatiin nää Amerikan pellet.”

”Pomo oottaa tual yläkerras. Keskimmäinen ovi”, sanoi Butch, jonka naama toi mieleen perienglantilaisen bulldogin.

Salonkihuoneen nojatuolissa istui jalat ristissä kevyeen pastellinvihreään leninkiin pukeutunut polkkatukkainen nuori nainen. Tämä ei kiinnittänyt huomiota muihin, vaan oli syventynyt aikakauslehteen poltellen samalla savuketta pitkällä imukkeella.

Tyypillinen nykyajan hulivili jazztyttö, Coen tuumi. Amerikan itärannikolla jokainen muotitietoinen neito oli nykyään juhlimista ja tanssimista rakastava flapper, jotka joivat alkoholia ja polttivat tupakkaa siinä missä heidän veljensäkin. Loisteliaan viehkeästä ja ajan henkeen sopivasta art deco –tyylisestä sisustuksesta Coen päätteli, että he olivat ehkä naisen asunnossa.

Harry ja Lenny saattoivat vankinsa yläkertaan. Pienehkössä huoneessa heitä odotti kirjoituspöydän äärellä noin 30-vuotias vaaleahiuksinen mies. Hänellä oli päällään siniharmaa aamutakki, ja sänkiset kasvot sekä punoittavat silmät kielivät edellisen illan venähtäneen pitkäksi. Pöydällä oli savukekotelo, tuhkakuppi, viskilasi ja telepostilähetin.

Tesla toivotti: ”Dobrý den, hrabě Mateys.”

”Puhun vain välttävästi tšekkiä ja vielä huonommin venäjää tai äidinkieltänne serbokroatiaa”, Mateys sanoi äänenpainolla, joka ilmaisi pohjatonta ylimielisyyttä. ”Mistä te keskustelitte tohtori Doylen kanssa?”

”Pääasiassa keskustelimme antropologiasta, kuten pitkäkalloisista ihmisistä ja marsilaisista heidän esikuvinaan.”

Mateys imaisi savuketta ja puhalsi pitkään savua suustaan. Hän puhui laiskasti, kuin olisi jo kyllästynyt Teslan ja Coen seuraan: ”Lapointen kilta saattaa kuulostaa lähinnä ikääntyvien lordien klubilta. Elämään tuo hieman lisää jännitystä, kun ollaan mukana salaperäisessä touhussa, joka ehkä hurjimmillaan tuo mieleen Illuminatin. Totuus on kuitenkin aivan muuta. Herra Tesla, arvaatteko mitä haluamme teiltä?”

Tesla keskittyi nyppimään Amandan karvoja takkinsa hihasta, kun hän vastasi: ”Nimikirjoitukseni sähkötekniikan oppikirjaan?”

”Toinen arvaus.”

”Oppitunteja serbokroatian kielessä?”

Mateys aukaisi pöytälaatikon ja nosti sieltä pistoolin pöydälle. ”Olen pettynyt päättelykykyynne, herra Tesla. Teidän väitetään kuuluvan tämän ajan suurimpiin neroihin. Saatte vielä kolmannen yrityksen.”

Tesla painoi kämmenensä yhteen. ”Mitäkö minulta yleensä halutaan? Teidän tapauksessanne tuskin on kyse sähkönsiirron konsultoinnista, joten te tahdotte aseita, joista halutuimpia ovat sädeprojektorit.”

”Loistavaa!” Mateys huudahti. ”Itse asiassa meille riittää sädeprojektorien piirustukset.”

”Eikä meillä ole tapana kantaa mukanamme sellaisia.”

Kreivi paukautti nyrkkinsä pöytään. ”Lopettakaa nuo pilailut! Myös te käytätte keksimäänne telepostia asiakirjojen tallentamiseen, joten millä salasanoilla pääsen sädeprojektoritiedostoihin?”

Tesla luetteli useita kirjain- ja numerosarjoja, sillä jokaiselle kansiolle oli oma salasana. Kreivi katsoi kiinteästi telepostilähettimen monitoria, ja lopulta hymy levisi hänen kasvoilleen. Mateys hykerteli:

”Suurtehomalli Sirocco L5 – kuvakin näyttää varsin lupaavalta. Ja sitten noin… Tiedostot menivät jo omaan postilokerooni. Täytyy kehua, kuinka nopeaksi olette kehittäneet uusimman version telepostista!”

Tesla otti salkun syliinsä lattialta.

”Seis!” Mateys käski. Hänen kätensä meni pistoolille.

Lenny rauhoitteli: ”Ei hätää pomo, me tutkittiin myäs äijien salkut. Ei niillä oo aseita.”

Tesla nosti valkoisiin hansikkaisiin verhotut kätensä ulos salkusta. Oikea käsi heilahti kohti Mateysta, jolloin kuului terävä humahdus ja nuori kreivi lyyhistyi pöydälle. Tesla kääntyi nopeasti, ja pian Lenny ja Harry valahtivat lattialle kuin syleilemään toisiaan.

Ällistynyt Coen sai sanotuksi: ”Mitä ihmettä… Kuolivatko he?”

”Ainoastaan, jos heillä on vakava sydänvika. He heräävät runsaan tunnin päästä hirmuiseen päänsärkyyn, jolloin me toivottavasti olemme takaisin New Yorkissa.”

Tesla raotti ovea. He menivät portaikkoon, jossa ehtivät varovaisesti laskeutua puoleenväliin, jolloin nojatuolissa löhöävä Butch havahtui ajatuksistaan. Hän ei ehtinyt reagoimaan millään tavalla, kun Tesla oli tainnuttanut roikaleen. Sievä nuori nainen pastellinvihreässä leningissään ei nostanut katsetta lehdestä, mutta hansikoitu käsi heilahti hänenkin suuntaan varmuuden vuoksi.

Ulkona he saivat pian pysäytettyä henkilöauton, jonka kuljettaja suostui lähtemään Hammersmithiin, kun Tesla ojensi hänelle 20 dollarin setelin. Mies kuunteli ajaessaan riehakasta populaarimusiikkia radiosta, joten Coenin ja Teslan keskustelu takapenkillä ei kantautunut hänen korviinsa.

”Sinulla on näköjään rautaiset hermot muutenkin kuin korttipeleissä ja biljardissa. Voisitko selventää mitä äsken tapahtui? Tainnutitko todellakin heidät pelkillä hansikkailla?”

”Nämä käsineet”, Tesla aloitti. ”Olen suunnitellut kauan kevyen luokan sädeprojektoreita, joita voi kantaa mukana huomiota herättämättä. Ne saavat energiansa ilmakehästä, joten raskaita akkuja ei tarvita. Muun elektroniikan voi laittaa vaikkapa takin tai salkun vuorien sisään. Aikaisemmassa todellisuudessa en kuitenkaan tehnyt valmiiksi asti tätä hansikasmallia. Aloin kehittää sitä sen jälkeen, kun se hysteerinen nainen hyökkäsi kimppuuni pormestari Mitchelin järjestämillä uudenvuodenkutsuilla.”

Coen muistutti: ”Hieman humaltunut taiteilija oli ihailijasi. Hän halusi vain halata sinua, mutta sinä tönäisit naisparan nurin! Olet valtavan ihailtu ja arvostettu muuallakin kuin tiedepiireissä.”

”Noh, sille hupakolle ei käynyt kuinkaan ja pyysin nöyrimmästi anteeksi luonnollista reaktiotani. Joka tapauksessa näimme tänään, että kaikki eivät halua lähestyä meitä hyvällä tarkoituksella.”

”Niinpä…” Coen huokaisi. ”Nyt meidän täytyy ottaa selvää, kuinka vaaralliseen ja outoon maailmaan olemme joutuneet. Ja kreivi Mateys sai sinulta sädeprojektorin piirustukset!”

Tesla nauroi. ”Vaurastuva Amerikka haluaa uusia vempaimia arkeen sekä juhlaan, niinpä olen keksinyt niitä harrastuksena joutoaikanani. Kreivi Mateys sai hiustenkuivaajan mallin, joka saattaa tulla myyntiin ensi jouluksi. Lisenssi on myyty eräälle elektroniikka-alan firmalle.”

”Mikä helpotus! Entä mitä teemme seuraavaksi?”

”Meidän täytyy palata mahdollisimman pian Manhattanille”, Tesla sanoi. ”Toivottavasti teleportti vie takaisin entiseen todellisuuteen. Jos niin ei tapahdu, meidän täytyy pelastaa maailma Lapointen killalta ja Morgan Drakeburgin hullutuksilta!”

 

 

Toimituksen huomautus: Novellissa mainittua ’Mariaanien haudan tapausta’ koskeva tarina on julkaistu Tähtivaeltajan numerossa 1/2017.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*