Lumiaura

Kirjoittanut: Artemis Kelosaari

Kirjoittanut: Artemis Kelosaari

 

Oheiset kirjeet löytyivät puhtaan sattuman kautta kenraalikuvernööri Pietari Brahen jäämistöstä, norsunluisen kabinettikaapin valepohjan alta.

 

Sjundby 30. Aprilius AD 1639.

Rakas Veljeni Per,

muistan vallan hyvin, kuinka epäröit luovuttaa minua Ylhäiselle Herralle, jonka Sielu ei mielestäsi ole milloinkaan tuntenut Nöyryyden ja Kärsivällisyyden kaltaisia Kristillisiä Hyveitä. Pyydänkin sinua, että et lukisi näitä sanojani niin, että millään tavoin katuisin Pyhää Liittoani hänen kanssaan. Minä rakastan Herraani ja Aviomiestäni koko Sieluni mitalta, ja rukoilen mitä nöyrimmin, että sinä kuuntelisit ja auttaisit meitä…

Minun Aviomieheni kärsii syvästi. Hänen Koleerinen Temperamenttinsa on täysin sopimaton joutilaisuuteen, johon hänet pakottaa hänen heilahteleva Terveytensä. Mikä onneton epäsuhta hurjan Hengen ja heikon Ruumiin välillä! Ei Soturi kipua pelkää, mutta olla sillä tavoin vuoteeseen sidottu, se saa hänet kiroamaan itse Jumalan niin että Sydämeni vapisee. Koko Kartanon Palvelusväkikin pelkää häntä, ei uskalla mennä lähelle, sillä milloin tahansa hän saattaa käydä auttavan palvelijan kimppuun ja piestä pahanpäiväisesti. Ja tämä Mies on minun Vuodekumppanini! Voitko kuvitella, veljeni, kuinka hän minua kohtelee täyttäessään Aviollista Velvollisuuttaan? Joskus pelkään, etten enää näe seuraavaa aamua… että hän puree kurkkuni auki kuin susi lampaalta, että hän auraa minut kahtia kuin pienen lumikinoksen. Ei häntä turhaan kutsuta Lumiauraksi. Siitä huolimatta – voi! Kun ajattelen, että hän ei ehkä tule elämään enää kauan, haluan itsekin kahlata jokeen, jota katselen ikkunasta tätä kirjoittaessani.

Muistan sinun pohtineen useita kertoja, onko Ruumis oikeastaan pelkkä kellonkoneisto, jonka sisään Sielu on sinetöity. Voi olla, että naurat nyt minulle ja naiselliselle Yksinkertaisuudelleni, mutta kysyn silti: merkitseekö tämä, että Sielu on ja sen kuuluisikin olla Ruumiista täysin riippumaton? Että se tarvitsee vain jonkinlaisen, siis millaisen hyvänsä, asuinsijan voidakseen elää maan päällä? Ja jos Ihmisen käsi voi valmistaa Kellonkoneiston, sellaiseenkin Pyhään paikkaan kuin Aboan Tuomiokirkon torni, niin eikö se voisi myös korjata Sielun asuinsijaa vailla mitään vaikutusta itse Sieluun?

Sisaresi Christina.

 

 

Aboa 5. Junius AD 1639.

Jalo Kenraalikuvernöörimme,

olin suorastaan järkyttynyt siitä, mitä kysyitte minulta kirjeessänne. Se, mitä pohditte, olisi toteutuessaan mitä jumalattominta Kaikkivaltiaan luoman Luonnonjärjestyksen uhmaamista. Tiedän, että Teillä on taipumuksia Luonnonfilosofiaan, mutta muistutan Teitä, että se on pohjimmiltaan Pakanallista ja sangen helposti viekoittelee kohti JUMALAN Kieltämistä. Ja tämä paavillinen Renatus Cartesius, jota siteeraatte, vaikuttaa Teidän hänen ajatuksistaan tekemienne Johtopäätösten perusteella pahimmalta kaikista, oikealta sudelta lampaiden vaatteissa.

Teidän kuolemattoman Sielunne tähden pyydän, ettette enää miettisi tällaisia. Suosittelen Teitä sen sijaan lukemaan Jobin kirjan uudelleen: sen opetus on, että mikään tässä maailmassa ei tapahdu Kaikkivaltiaan tahdon ulkopuolella. Job alistui kaikkiin koettelemuksiinsa Nöyryydellä ja siksi Kaikkivaltias hänet palkitsikin lopulta. Muistutan Teitä myös, mikä aiheutti Lankeemuksen: Ylpeys, se on, halu olla itse Jumalan vertainen ja hallita itseään ja kohtaloaan.

Tämä Pyyntö lienee turha, mutta toivoisin, että heittäisitte kokonaan Suunnitelmanne avata Yliopisto tähän syrjäiseen kaupunkiin, joka muutenkin on täynnä Itsepäisiä Sieluja. En voi kuin vavisten miettiä, mikä vaikutus näillä pohdinnoilla voisi olla vielä arvostelukyvyttömiin Nuorukaisiin.

Ystävänne Isak Rothovius.

 

 

Amsterdam 12. Decemberius AD 1639.

Jalo Herra Kreivi,

voin ilokseni kertoa Teille, että kaiken sen pohjalta, mitä olen viime kuukausina tutkinut ja opiskellut, luonnostelemanne Operaatio on mahdollinen. Olen tutustunut W. Harveyn, Vesaliuksen sekä lukuisten muiden Oppineiden Miesten kirjoituksiin ja piirroksiin, enkä ehkä kehu itseäni liiaksi, kun sanon tietäväni Ihmisruumiin Salaisuuksista enemmän kuin kukaan muu koko Hollannissa. Minä, joka en ole edes Lääkäri, vaan pelkkä vaatimaton Kelloseppä, joka lueskelee Luonnonfilosofiaa kun ehtii eikä ole koskaan astunut Yliopistoon. Siksi olen ennennäkemättömän imarreltu, kun Te sanoitte jo tähänastisiakin luomuksiani Ihmeiksi ja kutsuitte minut esittelemään näitä nykyaikaisimpia Kellonkoneistoja Aboan Akatemian avajaisten yhteydessä; todistamaan, kuinka Luonnon lakeja voi hyödyntää sen jälkeen kun ne opitaan tuntemaan.

Ohessa luonnokseni Operaation toteuttamista varten. Olen kiitollinen siitä, että kyse on keskimittaisesta rotevasta miehestä; en voi kuvitellakaan, kuinka vaikeaa olisi takoa sopivia osia hivenenkään pienikokoisemmalle tai hauraammalle henkilölle. Toivon, että jos Työni onnistuu, olen vihdoin maksanut Teille Velkani Sodan ajalta.

Nöyrä palvelijanne J. van der M.

 

 

Aboa 15. Junius AD 1640.

Jalo ja Korkeasyntyinen Herrani Kenraalikuvernööri,

ilmoitan täten, että kaikki on valmista sitä varten, mikä tapahtuu tismalleen kuukauden kuluttua. Asemieheni tulevat marssimaan Akatemian avajaiskulkueessa (sehän on täysin sopivaakin), mutta samalla vartioimme Hollantilaista Mestaria sekä sitä, ettei kukaan mene kellarin itäiseen saliin. Päästämme sinne vain Saattueen, joka saapuu oikean Tunnussanan kanssa. Siellä ovat jo nyt valmiina lähes kaikki, mitä tilasitte: totisesti, se on yhtä aikaa Itämaan parhaiten varustettu kellosepänpaja ja painajaismaisin Anatomian opetushuone! Teidän antamanne Rahavarat riittivät juuri ja juuri kaiken sen kattamiseen. Te olette kuulemma Ruotsin rikkain Mies, ja sitä en enää epäile.

En kysele, ketä onnetonta varten on se kidutuspenkin näköinen pöytä kaikkine nahkaremmeineen. Minä teen vain Teidän käskyjenne mukaan, kuten ennenkin.

Nöyrä palvelijanne kapteeni W. Schwanstein.

 

 

16. Julius AD 1640.

Rakas Veljeni,

kirjoitan tämän kiireessä ja valvoen Aviomieheni vierellä Ruumisvaunuissa. Hänet on pesty etikalla ja koiruoholla ja sidottu käärinliinoihin, kuten määräsit. Myrkkysekoitus toimii hyvin; ellei tietäisi paremmin, viisaskin mies varmasti väittäisi häntä kuolleeksi… Mutta hänen Sielunsa on yhä tiukasti sisällä, tunnen sen yhtä varmasti kuin omani; mehän olemme yhtä lihaa. Jopa ylimääräisen Veren laskeminen onnistui hyvin, vaikka se oli pakko tehdä vasta liikkuvissa Vaunuissa Saattueen edetessä. Uskollinen Matteus Juhaninpoika (ainoa joka tietää totuuden) iski suonta niin taitavasti kuin kokenut teurastaja ja itseoppinut Välskäri vain voi, niin että monta tuopillista Verta valui pienenä jokena vaunuista ulos ja tahri kokonaisen kiven.

Saavumme Aboaan noin kolmen päivän kuluttua. Rukoilisin, mutta en tiedä, olisiko se suoranaista Jumalanpilkkaa. En tiedä, onko tämä, mitä aiomme tehdä, laisinkaan Hurskasta. Mutta miksi Kaikkivaltias olisi asettanut suuren Sielun vialliseen Ruumiiseen? Voisiko mikään Hyvyyttä, Järkeä ja Oikeudenmukaisuutta edustava jumala tieten tahtoen luoda sellaisia hirviömäisiä vastaamattomuuksia? Minun Aviomieheni ei ole kuka tahansa heikko Ihminen, jota sopiikin rajoittaa pehmeä Liha. Hän on Pohjolan Lumiaura. Hänen Tosi-Olemuksensa on jo kylmää rautaa, Marsin metallia.

Sisaresi Christina.

 

 

Venetsia 29. Septemberius 1641.

Ystäväni Per,

olen palvellut Venetsian sotavoimissa tämän vuoden alusta alkaen, ja jos joku on kyennyt yhdistämään minut siihen nuorukaiseen, joka opintomatkallaan harjoitteli sodankäyntiä täällä kaksikymmentä vuotta sitten, ei hän ole ainakaan mitään sanonut. Typerät Kirkonmiehet pitävät minua tietenkin Hirviönä aivan kuten olisivat pitäneet Ruotsissakin, mutta täällä huomattavasti korkeamman Sivistyksen mailla todella arvokkaat Henkilöt eivät näe minussa muuta kuin vuosisadan hurjimman Soturin. Eikä Palkkasoturin tarvitse olla niin nuhteeton. Ei Sielultaan eikä Ruumiiltaan. Nimeni kuiskataan kauhulla, mutta samaan aikaan Rohkeuttani ihaillaan, samoin sitä Sivistynyttä Uteliaisuutta, joka on saanut minut aloittamaan Ihmeiden keräilyn; luomaan oman Ihmekammion, jonka suurin ihme olen minä itse.

En osaa kuvailla, kuinka nykyinen Olemukseni eroaa siitä, kun olin vielä pelkkää Lihaa. Tunnen yhä Kipua, mutta se ei enää merkitse mitään… Olen huomattavasti harvemmin nälkäinen, siksi varmaan olenkin laihtunut siitä huolimatta, että nielen nykyisin monta tuopillista puhdasta rasvaa päivässä, kuten ohjeistit. Pitämään rattaat liikkeessä ja ihonpäällisen raudan vapaana ruosteesta. Tietenkin olen joutunut totuttamaan nykyiset kamaripalvelijani ennenkuulumattomaan tehtävään: kääntämään monta kertaa päivässä kaksin käsin Avainta, joka törröttää lapaluideni välistä kuin ylimääräinen raaja.

Olen ollut mukana useassa Taistelussa. Useita kertoja Vihollinen on juossut suoraa päätä karkuun, kun olen kävellyt lähes alastomana häntä kohti… Se on itse Paholainen, olen kuullut monen huutavan. Ennen raivasin tietä jäljestäpäin tuleville ratsastamalla kärjessä suoraan päin Vihollisen rivistöjä, nyt voin tehdä sen jalkaisin. Työntyä suoraan heidän muodostamaansa hankeen niin miekalla kuin metallisella auralla, joka nyt on jalkovälissäni; sellaisilla voimilla, jotka vetävät vertoja jopa hevoselle. Eräs Virkamies esitti taannoin Ruhtinaalle, että koska olen yhtä paljon itseliikkuva mekaaninen Lumiaura kuin Mies, minun pitäisi oikeastaan olla virallisesti Valtion omaisuutta. Osa Sotakoneistoa, siinä missä katapultit ja kanuunat. Teen kaikkeni Ruhtinaan pään kääntämiseksi minulle suotuisaan suuntaan; minä kuitenkin olen jalosyntyinen mies ja minulle kuuluu sellaisen asema. Eikö niin? Minulla on yhä Sielu, vaikka Ruumiini on osin rautaa. Minä tiedän sen.

Tietänet, että Christina kävi luonani keväällä. Tietänet senkin, että en pysty enää nauttimaan Vuoteen Iloista, sillä rautainen Jäseneni repisi kenet tahansa kahtia. Muistan, miten Christina silitti rautaista rintakehääni pehmeällä valkealla kädellään, kauhua tuntematta, ja kyynelet valuivat hänen poskiaan pitkin. En nähnyt hänen Sieluunsa, mutta kenties häntä kadutti, että oli antanut tehdä minusta tällaisen. Sotakoneen. Todellisen Lumiauran.

Mutta mitä on Rakkaus verrattuna Sotaan?

Ystäväsi Achatius Tott.

 

Artemis Kelosaari (s. 1989) on kirjallinen sekatyöläinen, joka on julkaissut romaanin Omenatarha (2017) sekä toistakymmentä novellia. http://artemiskelosaari.com 

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*