Tapahtumaraportti: Helsingin kirjamessut

“Näin joukon koululaisia, voi olla että joudutaan taklaamaan niistä muutama”, sanoin kaverilleni kun messukeskuksen ovet olivat aukeamaisillaan. Leikkiähän se oli, mutta kiire oli todellista. Olin toki tavannut ankkapiirtäjä Don Rosan aiemmin vuoden 2014 levynjulkistamistilaisuudessa, mutta kaverini ei ollut häntä vielä päässyt näkemään. Lisäksi minulta puuttui vielä kirja hänen nimikirjoituksellaan, vaikka signeraattu juliste löytyykin huoneeni seinältä. Kokemuksesta myös tiesin, että vaikka mahdollisuutemme olivat hyvät näin perjantaina heti ovien avautuessa, saattoi Rosan nimikirjoitusta joutua odottamaan pahimmillaan tuntikausien ajan.

Ovet avautuivat.

Miten lähestyä kirjamessuja, ei niinkään yleisesti kirjanystävänä, vaan nimenomaan spefin harrastajana? Ei ainakaan helposti, se on varmaa. Vaikka kirja-ala onkin laskussa, kirjamessut tuntuvat yhä vetävän väkeä. Oli vasta messujen toinen päivä, ja vielä torstai-arkipäivä, mutta messuhalli tuntui silti täyttyvän ripeää tahtia jo heti aamusta. En uskalla edes kuvitella, millainen ryysis on viikonlopun aikana edessä.

Messujen runsaus tuntui jo suunnitteluvaiheessa ylitsepursuavalta. Ohjelmaopas oli toki esillä messujen verkkosivuilla, mutta sitä ei pystynyt suodattamaan esimerkiksi aihepiirin mukaan, vaan ainoastaan päivän, paikan ja esiintyjän avulla. Jos kävijällä oli siis jokin tietty aihepiiri mielessään, vaikkapa spefi, joutui hän haravoimaan koko ohjelman lävitse se mielessään.

Niko ja ankkamestari Don Rosa

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö messuilta olisi löytynyt runsaasti ohjelmaa spefin harrastajille. Johanna Sinisalo, Anu Holopainen, Maija Haavisto ja Kari Välimaa puhuivat heti kymmenen jälkeen siitä, miten spefin keinoin päästään kiinni nykytodellisuuden kipukohtiin. Ohjelmassa tuotiin ilmi, että vaikka spefiä julkaistaan Suomessa hanakasti, se tarjoaa omalta osiltaan keinoja epäsuoraan kerrontaan ja tarinamuotoon, jonka kautta vältetään asioiden “naamaan hierominen”. Spefin avulla voidaan siis etäännyttä kivuliaita tai muuten vaikeita aihepiirejä. Tästä kertoo myös se, että osa näistä vertauksista, esimerkiksi rasismin käsittely avaruusolioiden kautta, ovat niin runsasti käytettyjä, että niistä on muodostunut jo omia kliseitään.

Kirjailija Roope Lipasti oli tapahtumassa haastateltavana Viikinkisolmu-sarjansa uudesta osasta, Thorin pölystä. Haastattelussa pohdittiin, josko viikingeistä voisi tulla seuraava iso fantasiajuttu. Lipastin mukaan viikinkien pitkä historia maineikkaine löytöretkineen antaa hyvin aineksia mielenkiintoisien tarinoiden kertomiseen. Myös kirjassa käytetyt viittaukset vanhaan mytologiaan, esimerkiksi Kalevalaan, nousivat esille. Lipastin mukaan nämä eivät kuitenkaan olleet hakemalla haettuja, vaan vanha mytologia elää mukana mielissä ja nousee kuin luonnostaan esiin uusissa kertomuksissa. Ohjelmasta sai kuvan kirjasarjasta, jonka etuna on vahva menneen ajan ja viikinkiyhteisön kuvaus.

Samanlaista menneen ajan vangitsemista kaluttiin myös Suomalaisen kansanuskon sanakirja:ssa, jota olivat esittelemässä Risto Pulkkinen ja Stina Lindfors. Ohjelma kävi lävitse monia kirjasta löytyviä muinaissuomen uskomuksia; elohopea oli elävää ainetta, jota tuli ruokkia jauhoilla, hammassäryn aiheutti hammasmato, joka tapettiin viinalla tai tupakantuhkilla, ja keijukaiset ja menninkäiset ovat kuolemantuoksuisia vainajansieluja, joita löytyy hautausmailta tai vastaanottamassa kuolevia. Vaikka kirjasta annettiin vain maistiainen, onnistui ohjelma silti herättämään mielenkiintoni ja varmistin pistäväni kirjan nimen visusti muistiini.

dav
Antikvariaattista lehtivalikoimaa

Näiden lisäksi messuilta löytyi myös muuta spefi-aiheista ohjelmaa, kuten kahdeksannen Harry Potter –kirjan läpikäyntiä yhdessä kääntäjä Jaana Kapari-Jatan ja tubettaja Mansikan kanssa, Maria Teräksen Aurinkolinnut-lastenkirjan esittely sekä Like-kustantamon ja Tähtivaeltajan spefi-kirjoituskilpailun tulosten julkistaminen, jonka voitti Katja Törmänen.

Ohjelmien välissä yritin parhaani mukaan päästä kiertelemään näytteilleasettajia ja heidän valikoimaansa. Loputtomalta näyttävät kirjahyllyt saivat kuitenkin miettimään, josko kirjamessujen runsaus on osittain kääntynyt jopa itseään vastaan. On toki selvää, että kustantajat ajattelevat nimenomaan omaa etuaan erillisillä alueilla ja standeillään, mutta messukävijän kannalta se ei välttämättä ole paras mahdollinen ratkaisu. Jotkut pienemmistä kustantajista ovat toki profiloituneet selkeästi tiettyihin aihealueisin, ja näitä olisikin ollut hyvä asettaa vierekkäin samalle alueelle, mutta monissa tapauksissa näytteilleasettajien tarjonnan läpikäyminen tuntui suorastaan uuvuttavalta.

Spefin piiristä messuilla olivat esillä Fantasiapelit, Osuuskumma, erilaiset spefi-seurat ja julkaisut (kuten Tähtivaeltaja, pääkaupunkiseudun scifi- ja fantasiaseura ja escape) ja antikvariaattiset sarjakuvamyyjät (mm. Makedonia ja SS Libricon Oy). Näytteilleasettajista edukseen nousivat kuitenkin ensi vuonna Helsingissä järjestettävän Worldcon75-tapahtuman järjestystiimi ja Salakirjat, historiaan kansanperinteisiin ja mystiikkaan keskittyvä kustantamo, joka julkaisee pääasiassa näköispainoksia sekä käännöksiä aihetta käsittelevistä julkaisuista ja jonka Mythologia Fennica julkaistiin juuri pari viikkoa sitten.

Worldconin järjestystiimi vahtivuorollaan

Olin messuilla kaikenkaikkiaan viisi tuntia ja loppua kohden olin jo varsin uupunut, vaikkakin se riippui osittain myös varmasti vähäisistä yöunistani. Ohjelmatarjonta messuilla oli kattavaa ja laadukasta myös spefin harrastajalle ja kiitän, että aihetta oli käsitelty aidolla kunnioituksella. Mietin silti, olisiko tätä ohjelmaa saatu koottua yhteen paikkaan, niin ohjelmaoppaassa kuin messutilassakin, ja näin välttää ainakin osittain niiden päällekkäisyys. Samoin pohdin, millainen messukävijä kykenee saamaan kaiken mahdollisen irti messuilta, jotka paikoitellen muistuttivat useaa vieri vieren ängettyä kirjakauppaa, mutta vain vähemmän selkeämmällä esiinpanolla? Unelmissani näkisin messun järjestävän tilansa ei kustantajien, vaan aihepiirien mukaan, mutta tiedän tämän olevan kohtuuton pyyntö. Ehkä jonkinlainen kompromissi voitaisiin kuitenkin löytää. Niitä esillepanijoita, jotka olivat osanneet profiloida itseään vahvasti, oli kuitenkin suorastaan ilo selailla lävitse.

Mukaan messuilta tarttuivat Don Rosan Kymmenen avataran aarre –sarjakuva-albumi ja Osuuskumman Koneita ja korsetteja –steampunk-antologia.

Niko Nikkilä

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*