Kepeävirran tuhkaa

13/07/2018 0

Suomen toisen sisällissodan loppumisesta oli kulunut kymmenen vuotta. Sota oli päättynyt Valkosaaren taisteluun ja tavaksi oli tullut, että taistelun vuosipäivää juhlittiin joka vuosi näyttävin menoin. […]

Kutitusrobotti

17/05/2018 0

Olin aina ollut hiljainen ja vetäytyvä lapsi. Muistan, kuinka vanhempani ja lastenhoitajani yrittivät maanitella minua hymyilemään ja leikkimään muiden lasten kanssa. Minä kuitenkin mieluiten istuin […]

Yölento

05/05/2018 1

Minusta oli aina tuntunut, etten oikein kuulunut joukkoon. Erillisyyden tunne oli vahvimmillaan ihmisjoukoissa, mutta tunsin sen myös yksin ollessani. Tuntui kuin olisin erillinen muista ihmisistä […]

Taiteen tähden

21/04/2018 1

Pieni poika kyyhötti majan portailla rupisia polviaan halaten ja tuijotti pölyiselle pihamaalle. Yö oli ollut kylmä, ja hän oli palellut niin että oli tärissyt. Nyt […]

Lumiaura

20/02/2018 0

Kirjoittanut: Artemis Kelosaari   Oheiset kirjeet löytyivät puhtaan sattuman kautta kenraalikuvernööri Pietari Brahen jäämistöstä, norsunluisen kabinettikaapin valepohjan alta.   Sjundby 30. Aprilius AD 1639. Rakas […]

Viisi ruoskaniskua

27/09/2016 1

Viisi ruoskaniskua Katariina Heikkilä PDF: Viisi ruoskaniskua   En tiennyt, olisiko minun pitänyt kirota enemmän sitä, että tyrin niinkin yksinkertaisen tehtävän kuin kivivyöryn aloittamisen, vai vihollisiamme, […]