Kirjailija Joanna Heinosen ura on käynnistynyt vauhdilla. Häneltä on vuoden 2019 syksyllä ilmestyneen Herkko-lastenkirjasarjan avausosan lisäksi ehtinyt ilmestyä sarjan toinen osa sekä nuorille aikuisille suunnattu Veren väki -fantasiakirja. Tänä vuonna ilmestyy Herkko-sarjan kolmas osa.
Kirjoittaminen tekee hyvää
Kirjailijan lisäksi Heinonen on myös luokanopettaja, sanataideohjaaja ja äiti. Kuinka ahkera kirjoittaminen sujuu arjen keskellä?
Heinonen on kirjoittajana seikkailija. Hän pitää siitä, että teksti vie mukanaan, eikä koskaan voi tietää etukäteen, mihin tarina kuljettaa. Kirjat syntyvät pala palalta. Pienten lasten äitinä Heinosen aika on kortilla, joten hän kirjoittaa yleensä lasten päiväuniaikaan.
”Päikkärit tuovat kirjoittamiseen luontaisen pomodoro-menetelmän”, hän naurahtaa.
Oman kirjan julkaisusta Heinonen on haaveillut lapsesta asti. Luova kirjoittaminen on tuonut elämään iloa ja kulkenut mukana melkein aina, kiireisimpiä opiskeluaikoja lukuun ottamatta.
”Kirjoittamisessa ollaan tosi vahvasti oman itsen äärellä. Se tekee ihmiselle hyvää.”
Reilu vuosi sitten julkaistu Veren väki sai alkunsa opiskeluaikaisten henkilökohtaisten kokemusten kirjoittamisesta, terapeuttisesta sydänsurujen käsittelystä. Vasta paljon myöhemmin syntyi ajatus siitä, että tarina voisi kehittyä oikeaksi romaaniksi asti.
Ennen sitä ehti kuitenkin tapahtua paljon muuta, ja Heinoselta ilmestyä esikoiskirja sekä sen jatko-osa.
Tapaus Herkko
Merkittävä sysäys Heinosen kirjailijanuran käynnistymiselle oli vuonna 2016 Oriveden opistolla pidetty proosapaja. Sieltä on jäänyt mieleen Taija Tuomisen kiteyttämä neuvo: Jos joskus haluaa julkaista, sen eteen on tehtävä töitä.
”Jokin oivallus syttyi silloin mieleen, ja tajusin, että tavoitteelliseen kirjoittamiseen on sitouduttava.”
Siitä lähtien Heinonen on kirjoittanut päättäväisesti, työskennellen kohti käsikirjoituksen julkaisua. Veren väki -raakile oli ehtinyt jäädä jo lastenkirjakäsikirjoituksen varjoon, kun Herkko ja kadonneen ajan arvoitus tempaisi kirjoittajan mukaansa seikkailuun.
Käsikirjoitukseen sitoutuminen kannatti, sillä sen halusi lopulta kolme kustantamoa. Kustannusalaa tuntemattomalle valinnan tekeminen oli vaikeaa, mutta viimein Heinonen päätyi Myllylahden kirjailijaksi.
Ensimmäisen kirjan kohdalla kustannusprosessi tuntui aika helpolta, sillä käsikirjoitus oli hiottu jo pitkälle valmiiksi. Toisen kirjan kanssa oli enemmän työtä. Herkko ja kukoistavien kukkien kysymys koki vielä yhteistyössä kustannustoimittajan kanssa isompia muutoksia ennen painoon asti pääsyä.
Usein lastenkirjoissa kuvittajalla on merkittävä roolinsa, niin Herkko-sarjassakin. Ina Majaniemi on paitsi taitava kuvittaja myös Heinosen ystävä. Yhteistyö on sujunut vaivattomasti, kun toinen ymmärtää ajatukset ja ideat hyvin.
Palautteen iso rooli
”Veren väkeä on työstetty osin kirjoittamisen tekstikursseilla”, sanoo Heinonen.
Saadun palautteen seurauksena käsikirjoitukseen on tullut isoja muutoksia matkan varrella. Etenkin lastenkirjaa laajemman romaanin kirjoitusprosessissa palautteen merkitys on ollut suuri. Se on auttanut näkemään omassa tekstissä uusia, oleellisia asioita.
”Luovan kirjoittamisen aineopintokursseilla sain käsikirjoituksestani käänteentekevää palautetta kirjailija Katri Alatalolta”, kertoo Heinonen.
Samoihin aikoihin kurssin kanssa ensimmäinen Herkko-kirja oli juuri ilmestymässä. Veren väkeä on kirjoitettu kuitenkin rinnakkain lastenkirjasarjan kanssa, sillä Heinonen kirjoittaa useampaa käsikirjoitusta samaan aikaan. Jos työn alla oleva teksti alkaa tökkimään, voi sen jättää hetkeksi syrjään ja siirtyä toisen käsikirjoituksen pariin.
Veren väki löysi tiensä maailmalle Robustoksen kautta. Heinonen kertoo, että jokaisen kustannustoimittajien kanssa yhteistyö muodostuu yksilölliseksi. Palautteenantotavat ovat erilaisia, ja prosessi voi samankin kustannustoimittajan kanssa vaihdella jokaisen käsikirjoitusten kanssa.
Roisia seksiä ja vauhdikasta toimintaa
Kirjoittajana Heinonen on kiinnostunut koettelemaan sen rajoja, mitä kirjoittajana saa sanoa. Veren väessä lopputuloksena on epäsovinnaiseksi luonnehdittu sankaritar, joka kiroilee, on hukassa – ja harrastaa estottomasti seksiä.
Millaista oli kirjoittaa seksikohtauksia?
”Kirjoittaminen ei ollut helppoa. Oman kummallisen häpeän yli piti päästä”, sanoo Heinonen.
Hän kirjoittikin mahdollisimman pitkään kohtausten ympäriltä ja eteni hiljalleen toimintaa kohti. Seksikohtausten kirjoittamisessa haasteena oli löytää tasapaino sen välillä, millaisia sanoja ja kuvailua käyttää ja mitä taas jättää lukijan mielikuvituksen varaan. Apuun tulivat onneksi myös kirjan hahmot, sekä kertojaääni.
”Lopulta kohtaukset solahtivat hyvin Kiiran muiden toimintakohtausten lomaan, ja ne kuvailevat tilannetta hänen kokemustensa kautta.”
Veren väki on jakanut kriitikoiden ja lukijoiden mielipiteitä. Kirjan toimintakohtauksia on suurimmaksi osaksi kiitelty. Kiitos on Heinosen mielestä erityisen ilahduttavaa, sillä toiminnan kirjoittaminen on vaatinut paljon työstöä ja tuntunut pelottavaltakin.
”Fyysinen kirjoittaminen on vain pieni osa prosessia. Paljon tapahtuu jo etukäteen mielessä ja alitajunnassa”, hän kertoo.
Vampyyrifantasiaa kalevalalaisittain
Veren väki on omaehtoista vampyyrifantasiaa. Esiin nousee isoja teemoja, kuten jonkin marginaalisen ryhmän itsemäärittelyoikeus. Kirjan vampyyrit eivät identifioidu vampyyreiksi, vaan ovat metsästäjiä. Tarina on monin paikoin varsin itsetietoinen ja kumartaa herkullisesti vampyyrikirjallisuudelle ja -genrelle. Heinonen tunnustautuukin esimerkiksi suureksi Buffy vampyyrinmetsästäjä -sarjan faniksi.
”Halusin esitellä tarinassa ajatuksen suomalaisesta, skandinaavisesta vampyyriperinteestä. Vampyyritarinoita löytyy ympäri maailmaa, mutta jostain syystä niitä on hieman vähemmän täällä pohjoismaissa. Niinpä Kalevalasta ammentaminen tuntui kiehtovalta kokeilulta.”
Romaanissa vilahtelee myös viittauksia muihin suomalaisiin kansantarinoihin ja maagisiin olentoihin. Toivottavasti pääsemme tulevaisuudessa tutustumaan muihinkin omaleimaisiin skandinaavisiin hahmoihin, päättyihän Veren väki varsin herkulliseen asetelmaan.
”Kirjoittakaa, kaikesta huolimatta!”
Heinonen naurahtaa, että hänen kirjoitusvinkkinsä on vanha ja kulunut, mutta paikkansapitävä. Välillä sekä teksti että oma pää hyötyvät pienestä tauosta. Liian pitkäksi kirjoitustaukoa ei kuitenkaan hänen kokemuksensa mukaan saa päästää, sillä silloin tarinan yksityiskohdat unohtuvat mielestä ja kirjoittamisen kynnys kasvaa.
Millaisia kirjoja kirjailija itse lukee? Heinonen pitää erityisen paljon juonivetoisista tarinoista, joissa on samastuttavia hahmoja. Sellaisista, joissa on jotain rosoa ja särmää. Juuri nyt häntä kiehtoo fantasia, joka tulee mukaan hiipien tavalliseen perhe-elämään.
”Tavallisen ja fantastisen kontrasti kiinnostaa.”