Se, joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee nykyhetkeä. Ja se, joka hallitsee nykyhetkeä, hallitsee tulevaisuutta.
16-vuotias Kiuru näkee ihmisten muistot lintuina. Hän voi kaapata niitä itselleen tai hätistellä linnut karkuun, ja saada muut unohtamaan. Elina Rouhiaisen Väki-sarjan avausosa Muistojenlukija on tarina mielen eri voimien käytöstä. Samaan aikaan se on myös tarina oman paikan etsimisestä ja opittujen arvojen kyseenalaistamisesta.
Tarinan alussa Kiuru on tyytyväinen elämäänsä kirjatoukkana ja haaveilee korkeintaan lapsuudenihastuksestaan Samuelista. Turvallinen arki murtuu, kun Kiuru vahingossa kaappaa kadulla romanipoika Dain muiston. Kun Dai tovereineen tulee hakemaan muistoa takaisin Kiurun uniin asti, Kiuru oppii, että maailmassa on muitakin erikoiskykyjä omaavia kuin hän ja Samuel. Kiuru tutustuu Dain veljeen Neluun ja intialaistaustaiseen, muunsukupuoliseen Bollywoodiin, jotka kaikki asuvat vallatussa talossa, hyvinvointiyhteikuntaan jääneessä rakosessa.
Varsinainen juoni seuraa Kiurun ja tämän kumppaneiden tutustumista voimiinsa sekä heidän kamppailuaan salaperäistä Väki-järjestöä vastaan. Näin sarjan avausosassa spekulatiivisia elementtejä ei vielä avata kovinkaan paljoa, mutta viittaukset suomalaiseen kansanperinteeseen ja toisaalta etnisesti monipuolisen kastin muuhun kultuuriperintöön lupaavat hyvää jatkolle. Ensimmäisen osan tarina painottuu eniten Kiurun ihmissuhteisiin ja oman itsen kiemuroiden selvittelyyn. Ajoittain Kiurun naiivius oli tehdä juonenkuljetuksesta epäuskottavaa, mutta mitä pidemmälle tarina etenee, sen paremmin sen palat pysyvät kirjailijan hyppysissä. Ehdottomasti parempi näin päin.
Monikulttuurinen kasti on hyvin rakennettu, ja valtaväestön ja alakulttuurien kohtaamisia kuvataan taiten. Ajoittain kirja sortuu käymään päälleliimatun oloista yhteiskunnallista keskustelua päähenkilöiden suilla, mutta pääosin sekään ei häiritse. Kiurun omaan romanitaustaan ja äidin vaikeaan suhtautumiseen syntyperäänsä ei päästä ensimmäisessä osassa vielä kovinkaan syvälle, mutta onneksi tilaa kehittelylle on luvassa kokonaisen sarjan verran. Ylipäätään Kiuru itse jää päähenkilöistä vähiten kiinnostavaksi: niin paljon kuin liputankin kirjallisuutta rakastavien hiljaisten tyttöjen puolesta, hahmo uhkaa jäädä monista muista YA-kirjoista tutuksi arkkityypiksi. Onneksi Kiurulla on tilaa kasvaa tarinan raameihin jatko-osissa.
Kerronnallisesti Muistojenlukija keskittyy Kiurun näkökulmaan, jota tuetaan ajoittain sekä muiden päähenkilöiden että myöhemmin myös vastapuolen osuuksilla. Muut näkökulmat ovat niin vahvasti sekundäärisiä, että itse koin, että ne olisi yhtä hyvin voinut jättää poiskin. Toinen ongelmani oli 
sekundäärisissä näkökulmissa käytetty kieli. Esimerkiksi Nelu ja Dai saavat kummatkin muutamia katkelmia omasta näkökulmastaan, mutta kerronnallisesti nämä kuulostavat pitkälti samoilta kuin Kiurun, vaikka henkilöiden hyvin vastakohtaisia taustoja painotetaan moneen kertaan. Voiko kaiken kirjojen kautta jäsentävä Kiuru todella nähdä maailman niin samanalaisena kuin koulujärjestelmän ulkopuolella kasvanut Dai? Toisaalta myös tarinan kerronta paranee edetessään: erityisesti tarinan midpoint-käänteessä kerrontakin alkaa päästä siivilleen ja kannatella tarinaa. Tämänkin suhteen jään odottamaan jatko-osaa mielenkiinnolla.
Elina Rouhiainen rakentaa Muistojenlukijassa sujuvaa urbaanifantasiaa, jonka parissa viihtyvät niin kohderyhmäksi tarkoitetut nuoret kuin vähän vanhemmatkin lukijat. Muistojenlukija on ehdokkaana Tulenkantaja-palkinnolle 2018, ja on jo voittanut Topelius-palkinnon.
Arvosteltu kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.