
Elli Leppä: Hirviöiden sukua
Kansi: Noora Kaikkonen
Nysalor-kustannus 2021, 112 sivua
Elli Leppä siirtyy toisessa runoteoksessaan Hirviöiden sukua heliosfäärin tuolta puolen vaihdokkaiden ja hirviöiden maailmaan. Runot vilisevät mykkiä sisaria, noitia, rajatiloja, hämäräntaitteita ja kasviston kirjoa. Teemallisten aineisten ohella myös runojen kuvakieli on rikasta ja villiintyneen puutarhan tavoin eläväisen rönsyilevää.
Erityisen upeaa Lepän toisessa teoksessa on se, ettei hän pyri toistamaan ensimmäisessä runokirjassaan Seisaukset tasaukset (Nysalor-kustannus, 2020) hyväksi todettua mallia, vaan tavoittelee uutta katsetta maailmaan ja erilaisten ulottuvuuksien löytämistä. Toisinkoinen toki sisältää esikoisteoksen tavoin viittauksia astrologiaan ja mytologiaan, mutta löytää uuden suunnan sukeltamalla pää edellä kansanperinteen ja tarustojen uumeniin ja kietomalla näihin liittyvän kuvaston peittelemättömiin vierauden tuntoihin.
Kansanperinteen ja mytologioiden suhteen runoissa hyödynnetään laajalla skaalalla eri kulttuurien kulttuuriperintöä. Kotoperäisten elementtien lisäksi Leppä hyödyntää muun muassa antiikin Kreikan noitakuvastoa. Runoissa tulevat vastaan niin Baba Jagan kananjalkamökki, paran rakentaminen kuin liekkiötkin. Folkloristina nautin Lepän runoteoksen tematiikasta. Kansanperinteen ja mytologioiden olennot nivoutuvat saumattomasti kiinni PowerPoint-esityksiin ja Arabian astiastoihin. Arkinen nykymaailma tiskikoneineen ja koulun satukuvaelmineen lomittuu pirun kanssa tehtyihin kauppoihin ja Lokin äidin Laufeyn koettelemuksiin. Lepän runoissa liminaalitila on normaali olemisen tila runojen minälle ja (muille) hirviöille.

Keskeistä runoissa vaikuttaakin olevan ulkopuolisuus ja moninaisten rajojen yhtäaikainen konkretisoituminen sekä hämärtyminen. Samalla kun eri elementit sekoittuvat ja Wilmassa lähetetyt viestit elävät rinnakkain kaivossa asustavan petteneddan rinnalla, ulkopuolisuuden ja vierauden paino selkeytyy. Kirkkaassa päivänpaisteessa kylpevien teemojen sijaan hirviöt saavat äänensä kuuluville. Vaikka teoksessa sekoitellaan yhteen monitahoisia elementtejä laajalta kentältä, tuloksena ei suinkaan ole liian monille sivupoluille haarautuva hajanainen kokonaisuus, josta ei saa kunnolla otetta. Lepän taito onkin tarttua muutamiin suuriin ydinteemoihin, joiden ympärille hän punoo rikkaista aineksista monitahoisen maailman.
Esikoisteoksen tavoin erityisesti ihmisyys ja vuorovaikutus ympäröivän maailman kanssa herättävät kysymyksiä Hirviöiden sukua -teoksessa. Leppä saakin paljon irti ihmisten tarpeesta kategorisoida kaikki. Mary Douglasia mukaillen runojen minä on kategorioihin kuulumaton, ristiriitainen ja yhteisöä hämmentävä. Hän on jotain, mikä luokittelua rikkomalla tekee ne samalla näkyviksi, kääntää spottivalon rajatilojen ja hirviöiden lisäksi kategorioihin istuviin hahmoihin ja asioihin paljastaen samalla, millaisia odotuksia ja vaatimuksia yhteisöissä ylläpidetään.
”miten minä päädyin tähän hetkeen
ilman hiuksia ja lisääntymiselimiä
mihin satuun minä kuulun”
Runoissa tarkastellaan kategorioihin kuulumattomuutta sekä sisäpuolelta että ulkopuolelta. Runot piirtävät kuvan siitä, miten hirviö asettuu suhteessa yhteisöönsä: vastahakoisena, sisäisesti ja ulkoisesti erottuvana hahmona osana yhteisöllistä kehystä. Tässä kehyksessä hirviön tehtävänä on olla työkalu, vastinpari tai sopimattomuutensa kautta normin määrittäjä. Samalla runoissa kerrotaan kuivaksi sikistyneestä sydämestä, myötätunnosta ja siitä, miltä tuntuu, kun noita-akoillakin on pitkä hapsottava tukka. Runoissa ei pyritäkään vain kuvaamaan, vaan myös ymmärtämään. Leppä paljastaa runoissaan taitaen, miten syvälle vieraudentunteen koukut uppoavat.
Lepän runokirjoista on ollut vaikea löytää kritisoitavaa. Hirviöiden sukua kohdalla nautin itse suuresti runojen kulttuuriviittausten runsaudesta, mutta jonkun toisen kohdalla sama piirre voi tuntua raskaalta ja ylitsevuotavalta. Teos ei välttämättä ole riisutusta minimalismista pitävälle helpoin lukukokemus, mutta sille, joka nauttii eläviksi maalailtuihin maailmoihin uppoamisesta runokirjojen muodossa, Hirviöiden sukua on suositeltava valinta.
Erityismaininnan haluan antaa Mykkä sisar I–VIII-runoille, jotka muodostavat vahvan rungon teokselle. Runojen minän vanhempi sisar, samalla paperilla syntynyt ja kuollut, seuraa minää ensimmäisistä runoista viimeiseen. Sisar asettaa vastakohdan pitkine paksuine hiuksineen, toteutumattomine mahdollisuuksineen. Samalla peileissä ilmehtivä sisar on hän, johon kiinnittyy katkeamaton nokkoslanka. Hän, jonka kanssa lopulta tullaan kokonaiseksi.
Viimeistään tämän runoteoksen myötä Leppä nousi pysyvästi suosikkirunoilijoideni joukkoon. Jään kiinnostuksella ja luottavaisin mielin odottamaan, millaisiin sfääreihin Leppä tulevissa runokirjoissaan sukeltaa.
Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.