Pasi Ilmari Jääskeläinen, Kuurupiilon anatomia
Kansi: Tuomo Parikka
2023 Atena, 575 sivua
Finlandia-ehdokkuuden saanut Kuurupiilon anatomia on Jääskeläisen viides romaani ja ehdottoman kunnianhimoinen niin teemoiltaan kuin henkilögallerian laajuudeltaan. Jääskeläinen on ansiokas uuskumman taituri, jonka taidonnäytteitä on luvassa tälläkin kertaa.
Teoksen tapahtumat sijoittuvat Jääskeläisen edellisestä romaanista (Väärän kissan päivä, 2017) tuttuun Marrasvirran kaupunkiin. Veljesten leikkimä marsilainen kuurupiilo saa synkkiä värejä, kun 8-vuotiaan M:n isoveli katoaa, eikä Alvaria vain löydy. Eletään vuotta 1976. Lumisade keskeyttää kuurupiiloetsinnät, ja jäljet kylmenevät. Lyseon huippulahjakas abiturientti, loistava Alvar Silasenpää, on kadonnut kuin tuuleen. Kun Alvaria etsitään kissoin ja koirin, M tietää, että syy on yksin hänen. Säännöt kieltävät kuurupiilosta puhumisen sillä uhalla, että kuurupiilo tällöin keskeytyy. Eikä Alvar silloin voi koskaan palata.
Edessä on melkoinen seikkailu. Marsilaiseen kuurupiiloon kuuluvia marsilaisia kirjeitä, Alvarin lähettämiä vihjeitä, alkaa jälleen ilmestyä M:n ollessa itse lukiossa. ”M, missä minä olen?” On vuosi 1984, George Orwellin dystopiaromaanin nimikkovuosi. Kuurupiilo käynnistyy uudelleen, ja kirjeitä putkahtelee jos jostakin. Kuurupiilo menee kaiken muun edelle, sillä kesken jäänyt leikki on saatettava loppuun ja Alvar löydettävä.
Kadonneen veljen etsinnästä ja M:n ja Alvarin välisestä suhteesta tulee ensikädessä mieleen Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamieli. Täydellinen, suojelevainen isoveli Alvar vertautuu Joonataniin, mutta M:ssä on muutakin kuin loistavan veljensä varjoon jäävä pikkusisarus.
M on muuntautumiskyvyssään tavattoman kiehtova. Hän on kameleontti, joka ottaa itselleen eri rooleja, imee itseensä vaikutteita ympäristöstään ja lukemastaan ja kokoaa niistä huolella harkitun persoonan. Hän on Mara Silasenpää, Mymmeli ja Mureena. Hän on poikatyttö Mara, välillä näkymättömyyteen pyrkivä harmaa toukka, seuraavaksi kotelostaan kuoriutunut perhonen, kaikkien suosima lukiolaistyttö. Hänen sukupuolensa on yhtä määrittelemätön kuin hänen liukuva identiteettinsä.
Kaikkea tätä varjostaa raskas, voimakas toiseuden kokemus ja erilaisuus, jota lokeroihin sopimaton M oppii peittelemään selviytyäkseen. Marsilaisena antropologina ulkopuolisuutta ja koulukiusaamista on helpompi kestää. M pakenee tarkkailijan rooliin apunaan unessa saatu Antropologinen selviytymisopas marsilaisille vakoojille ja tallentaa kokemuksiaan elokuvamaisesti tapahtumia taltioivalla mentaalikamerallaan. Tämän ulkopuolisen roolin kautta Kuurupiilon anatomia tarjoaa läpileikkauksen koulumaailman sosiaalisiin kuvioihin ja yhteiskuntaan osuvine havaintoineen.
Polarisoitumisen aikakautena ajankohtaista ideologioiden ja laumakäyttäytymisen kritiikkiä käydään läpi Marrasvirran eri ryhmittymien kautta. Marrasvirran kaduilla liikkuvat nahkatakkiset yönaakat ovat mainio kunnianosoitus 80-luvun punk-hengelle. He ovat yhteiskunnan ulkopuolella ja ylpeitä siitä. He pelaavat omanlaistaan kuurupiiloa heitä vainoavien vartijoiden ja jägereiden, erilaisuutta suvaitsemattomien fasistien, kanssa. Yönaakat eivät sido itseään sen paremmin sukupuoleen kuin seksuaaliseen suuntautumiseenkaan, ”apinanimistä” eli virallisista nimistä puhumattakaan. Sateenkaarevat teemat ja erilaisuus ennakkoluulojen säätelemässä maailmassa saavat teoksessa näkyvyyttä. Hahmot ovat ihastuttavan moniulotteisia, inhimillisiä. He ovat ennemmin harmaita ja omien aaveidensa riivaamia kuin kokonaan pahoja. Paikkaansa maailmassa hakee useampikin heistä.
Kuurupiilon anatomia on omaperäinen, surrealistinen kokonaisuus, jossa mentaalikameran tallenteet, laulujen sanat, M:n kerronta ja Alvarin kirjeet nivoutuvat yhteen. Vai nivoutuvatko? Minäkertojana toimiva M varoittelee jo alussa, ettei kaikki tule selviämään. M kuvaa veljensä etsintään liittyviä tapahtumia välillä suorastaan naturalistisin ottein, välillä taas kuroen lankoja kasaan. Paljon jää lukijan tulkinnan varaan, kun unet ja harhat, mutta myös silkka mielikuvitus sekoittuvat yhdeksi suureksi vyyhdiksi todellisuuden kanssa. Kuurupiilo muuttuu edetessään yhä ahdistavammaksi, ja Ariadnen punainen lanka on kadota myrkynkatkuisiin katakombeihin. Aikatasot heittelevät ja lukijan on oltava tarkkana pysyäkseen perässä. Teoksen tyyli tuo mieleen Haruki Murakamin, mutta on silti taattua Jääskeläistä.
Taso notkahtaa hivenen yönaakkojen parissa vietetyssä jaksossa. Tyhjäkäynnille ei kuitenkaan jäädä, vaan juoni pitää otteessaan. Kieli on nokkelaa ja ilahduttavan kekseliästä nimimuunnoksineen, ja tietyillä toistuvilla fraaseilla pelataan paljon. ”Mä en haluu olla ihminen. Mä en haluu olla ihminen. Mä en haluu olla ihminen. En haluu olla mies, en haluu olla nainen, vittu, en ees ihminen: musta tulee marsilainen”, laulaa teoksen kuvitteellinen bändi Marsin Kuolleet Keisarit.
Paras neuvo Kuurupiilon anatomian lukemiseen on antaa kuurupiilon viedä. Älä vastustele, vaan nauti seikkailusta. Jos olo lukemisen jälkeen tai jopa sen aikana on sekava, niin hienoa, olet onnistunut eläytymään tähän kieputukseen.
Anna Annala on aloittanut Kosmoskynän toimitustiimissä tammikuussa 2024. Hänet löytää myös Ruusun nimi -blogista ja Instagram-tililtä @ruusunnimi.