Kun Ross Mac Leod puristi liipaisinta ja ampui fasaanin, hän ei mitenkään voinut tietää tappavansa samalla itsensä. Ja miljardeja muita.
Nora Robertsin romaani Ensimmäinen vuosi, joka on samalla ensimmäinen osa Valitun aikakirjat -trilogiassa, alkaa tällä lauseella. Ensimmäinen vuosi on sekoitus trilleriä, dystopiaa ja fantasiaa. Se kertoo maailmasta, jossa on tapahtunut suunnaton katastrofi: miljardeja ihmisiä hetkessä tappanut kulkutauti Surma on romahduttanut koko tunnetun sivilisaation ja ajanut kaupungit kaaokseen.
Kirja kertoo ihmisten selviytymistaistelusta maailmassa, jossa rakenteita ei enää ole ja jossa on tapahtunut jotain uskomatonta: osa taudille immuuneiksi jääneistä ihmisistä on muuttunut maagisiksi olennoiksi, joita kutsutaan kummiksi. Toisten ihmisten kohdalla kyvyt, joita he ovat aiemmin harjoittaneet suurella vaivalla ja vähäisin näkyvin tuloksin, kuten päähenkilöparin Lanan ja Maxin wicca-noituus, räjähtävät – ja magiasta tulee todellista.
Kirjan juoni on nopeatempoinen ja kertojia useita. Nora Robertsin taito luoda rakastettavia ja samaistuttavia henkilöhahmoja sekä viihdyttäviä ja lukijan mielenkiintoa ylläpitäviä juonenkäänteitä, on päässyt tässä kirjassa täysiin oikeuksiinsa.
Sarjan ensimmäisen osan alussa jokainen päähenkilö jättää tutun ja turvallisen elämänsä ja pakenee New Yorkista eri tietä. Moni etsii yhteyttä kaukana asuviin sukulaisiin tai ystäviin tietämättä, matkapuhelinverkkojen ja sähkön tuotannon romahduksen jälkeen, ovatko nämä enää elossa vai eivät.
Pakomatka New Yorkista on itsessään jo vaarallinen. Moni saa huomata, että osa jäljelle jääneistä ihmisistä on joko muuttunut mustiksi kummiksi, kuten vampyyreiksi tai mustan magian harjoittajiksi, tai ryhtynyt vainoamaan muuttuneita tai ryöstämään ja tuhoamaan maailmassa, jossa ei ole enää poliisia tai lakeja.
New Yorkin ulkopuolella pakenijoita odottaa lisäksi Yhdysvaltojen autioitunut tie- ja kaupunkiverkosto, polttoainepula, ruuan vähyys ja lääkkeiden tai lääkärinhoidon saamisen epävarmuus sekä luonnonolosuhteet, jotka ovat monelle suurkaupungeissa eläneelle itsessään jo haaste. Selviytyjät voivat enää luottaa vain omiin perheenjäseniin ja ystäviin, tai sitten omiin luonnollisiin tai juuri heränneisiin maagisiin kykyihin ja taitoihin. Tai näin he kuvittelevat.
Tässä kohdassa Roberts ei tee parasta kerronnallista ratkaisua. Lanan ja Maxin perheen sekä selvinneen ystäväjoukon sisällä tapahtuva puolien jakautuminen – erään henkilön muututtua toisten sitä tietämättä yhdeksi mustista kummista – vaikuttaa minusta väkisin juoneen väännetyltä. Tuntuu lähes siltä, kuin Roberts olisi kesken kirjaa yhtäkkiä muistanut, että kunnon fantasiassa täytyy olla persoonallinen vihollinen, tai kunnon paha olento, ja sen vuoksi muuttanut erään Maxille ja Lanalle tärkeän ihmisen tällaiseksi.
Jännitettä olisi riittänyt muutenkin. Pelkkä kamppailu elossa pysymisestä ja uuden yhteisön rakentamisesta maailmassa, jossa mikään ei ole enää varmaa ja kuolema on kaikkialla läsnä, olisi itsessään sen luonut. Jo olemassa olevien ainesten sekaan ei tarvittaisi mitään henkilökohtaista vihollista tai personoitua pahaa.
Mikäli Roberts tahtoi tällä ratkaisullaan tuoda lukijalle näkyväksi selvinneiden ihmisten jakautumisen jyrkästi eri leireihin, ei ratkaisu ole sittenkään se paras. Hän tuntuu unohtaneen kirjoittajalle tärkeän säännön luottaa lukijaan ja siihen, että lukija osaa päätellä asioita ilman turhaa rautalangasta vääntämistä.
Jopa Ensimmäisen vuoden loppuratkaisun ja sarjan seuraavan osan petaamisen olisi voinut saada toimimaan ilman tätä henkilökohtaista vihollisuutta. Kirjan lopussa Lana näet pakenee New Hopeen suunnatun terrori-iskun jälkeen odottaen lasta: lasta, jonka kohtalona on pelastaa jo kerran romahtanut sivilisaatio.
Tämän pienen, rakenteellisen hairahduksen kanssakin Robertsin kirja on mukaansatempaava ja jännittävä. Minulle se oli lukukokemus, joka valvotti kahtena yönä pikkutunneille saakka, kun kirjaa ei vain malttanut jättää kesken.
Maailmantilanteessa, jossa me nyt elämme, kirjan tapahtumiin syntyy aivan oma, hyytävä ulottuvuutensa. Tuntuu melkein siltä, kuin Roberts olisi katsonut kristallipalloon ja nähnyt tulevaisuuden, josta on tullut nyt liiankin totta meille kaikille. Silti kirja on myös tärkeä viesti siitä, mihin me parhaimmillamme pystymme. Niin kauan, kun ihmiset luottavat toisiinsa ja tekevät yhteistyötä, on uusi alku aina mahdollinen. Jopa kirjan maailmassa, joka on tuhoutunut aivan eri mittakaavassa kuin omamme.
Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale.