Jantta on 12 vuotta ja koulukiusattu. Jantta elää myös Maan viimeisessä kaupungissa Oulussa aikana, jolloin ihmiskunta on saastuttanut koko planeetan elinkelvottomaksi. Suurin osa väestöstä on evakuoitu kohti Alfa Centauria suuntaaviin aluksiin, mutta Jantan isä työskentelee avaruusasemalla lennonvalvomossa. Eri kansallisuutta edustava äiti on evakuoitu jo aiemmin, ja elämä on kavennut kouluksi ja ulkonaliikkumiskielloiksi.
Tästä melko synkeästä lähtökohdasta Sami Nyyssölän Hiilijalanjälkeen jääneet (Pokuto 2019) kehrää kokoon mielikuvituksellisen seikkailun halki ihmiskunnan raunioiden. Tarinan ensimmäinen näytös perehdyttää meidän Jantan arkeen ja tilanteeseen johtaneisiin ihmiskunnan virheisiin, mutta sävy muuttuu, kun Jantta jää evakuointialuksesta ja löytää kumppanikseen anubismaisen koirapäisen ihmiskokeen. Kaksikko vaeltaa halki maailmanlopun kohti avaruustukikohtaa ja keskustelee moraalifilosofiasta.
Teos on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Vaikka Hiilijalanjälkeen jääneissä on paljon painavaa asiaa ilmastonmuutoksesta, se on silti immersiivinen, juonivetoinen kertomus. Tarinallinen jännite laajenee hienovaraisesti Jantan koulumurheista ja maailmanparannusyrityksistä ihmiskunnan kohtalonhetkiin. Jantta on myös kiinnostava päähenkilö, koska ikänsä puolesta hän katsoo monia ilmastokysymyksiä tuoreesta näkökulmasta, ja yrittää kysyä aikuisilta selityksiä tapahtuneeseen. Kysymykset puolestaan taustoittavat maailman tilan tehokkaasti.
Visuaalisesti Hiilijalanjälkeen jääneet ei ole erityisen loistelias, mutta kuvat palvelevat tarinaa. Muutamissa kohdissa toivoisi, että Nyyssölä luottaisi kuviinsa enemmänkin: erityisesti siirtymissä Jantta selittää usein ääneen tilanteen lukijalle tavalla, joka dialogina (tai alkuun monologina) tuntuu luonnottomalta.
Hiilijalanjälkeen jääneissä on joitakin hienoja surrealisia sekvenssejä erityisesti Jantan unissa. Välillä Jantta näkee painajaisia ruoka-automaatista tursuavista ihmisenosista, välillä taas uneksii olevansa mehiläinen, joka ei onnistu enää pölyttämään sukupuuttoon kuolleita kasveja. Laajemmin tarinassa on paljon hyvää selittämätöntä: koiranpäiset ihmiskokeet ja maailman viimeisen valaan kanssa kommunikointi ovat jotain, mikä vain tapahtuu Jantan maailmassa.
Ehkä kaksijakoisinta ainesta Hiilijalanjälkeen jääneissä ovat moraalifilosofiset pohdinnat. Jantta pohtii koulussa ja vaelluksellaan ihmisen vastuita planeetasta ja muista ihmisistä. Parhaimmillaan nämä ovat kauniita oivalluksia, ja erityisen hyvin pohdinta toimii silloin, kun Jantta nuorena ihmisenä katsoo tilannetta tuoreesti eri näkökulmasta kuin meidän aikamme aikuinen. Abstrakteja pohdintoja on kuitenkin teoksessa sen verran paljon, että ne syövät tehoa toisiltaan, eikä isojen ajatusten välille jää tilaa hengittää. Tässä on kyse ehkä hieman vastaavasti ongelmasta kuin kuvituksen kanssa: välillä on tärkeää luottaa siihen, että vähemmän on enemmän, ja lukija kyllä ymmärtää, vaikka kaikkea ei kirjoittaisikaan auki.
Kaiken kaikkiaan Hiilijalanjälkeen jääneiden juoni soljuu sujuvasti eteenpäin, ja lopussa palaset loksahtavat kohdilleen yksilön ja yhteisön eturistiriitojen pohdinnan osalta. Teoksen haasteet ovat lähinnä kerronnassa ja visuaalisuudessa, eivätkä mitenkään ylitsepääsemättömiä nekään. Ottaen huomioon, miten sisältörikas Hiilijalanjälkeen jääneet on ilmastonmuutostietoisuudessaan, on oikeastaan todella vaikuttavaa, miten vaivattomasti tarina kulkee. Teos antaisi hyvän pohjan ilmastokeskustelulle vaikkapa yläkouluissa ja lukioissa, mutta on yhtä aikaa aidosti nautittava sarjakuvaromaani.
Hiilijalanjälkeen jääneet ei edes yritä olla reilu. Jos ilmastotuhot jatkuvat nykyisellään, ihmiskunnan peli on joka tapauksessa pelattu. Kysymys on vain siitä, miten jälkeemme jäävät yrittävät tuhojen kanssa pärjätä.
Teos on saatu arvostelukappaleena. Tämä arvostelu on osa Suomen arvostelijain liiton tukemaa spekulatiivisen sarjakuvan kritiikkihanketta, jonka tavoite on nostaa esiin laadukkaita kotimaisia sarjakuvia ja tarkastella niitä sekä itsenäisinä teoksina että laajemmin osana spekulatiivisen fiktion kenttää. Arvostelut ilmestyvät Kosmoskynän verkkolehdessä Sarjakuvien syksy -juttusarjassa. Lisäksi Kosmoskynä-lehden painetussa numerossa 2/2022 on luvassa artikkeli suomalaisen spekulatiivisen sarjakuvan kritiikin historiasta ja nykytilasta.
