Liisa Rantalaiho: Palveluksessanne
(Kosmoskynä 3/2003)
Kun Pekka-setä (Pekka Sirkiä, toim. huom.) värväsi minut STk:n arvostelupalveluun syksyllä 2000, hän vakuutti työtä olevan äärimmäisen vähän, muutama teksti vuodessa jos sitäkään. Siitä on tahti totisesti tiivistynyt. Ennen kaikkea siksi, että uusia rohkeita kirjoittajia on tullut lisää, mutta ansionsa on varmasti myös paperipohjaisen edestakaisin postittelun uudelleen organisoinnilla syksyllä 2002. Anne Leinosen pitämän tilaston mukaan vuonna 2002 tuli arvioitaviksi 11 tekstiä, yhteensä 66 sivun verran, mutta vuonna 2003 jo 34 tekstiä ja sivuja 575. Jutut kasaantuvat alkuvuoteen ja alkusyksyyn.Arvostelupalvelu on siis tarkoitettu STk:n jäsenille, jotka voivat lähettää novelliensa käsikirjoituksia luettavaksi ja kommentoitavaksi. (Tai kuten Shimo Suntila Finnconin tapaamisessa totesi: ei-jäsenetkin saavat lähettää kun maksavat, maksu on sama kuin STk:n jäsenmaksu ja se peritään vain kirjoittajan ensimmäisestä lähetyksestä sinä vuonna.) Novellit lähetetään sähköpostina (tai liitteinä) osoitteeseen sfcritter@utu.fi, arvostelijat sopivat keskenään kuka ottaa työn, ja kommentit lähetetään sitten kirjoittajan antamaan (sähköposti)osoitteeseen.
Arvostelijoita on ollut viisi: Marko Ahonen, Anne Leinonen, Vesa Lehtinen, Liisa Rantalaiho ja Shimo Suntila, joista Vesa ottaa vastaan mahdolliset paperilähetykset. (Vuoden 2004 alusta Marko Ahonen jäi pois, ja uusina arvostelijoina aloittivat vuorostaan Kanerva Eskola, Mixu Lauronen ja Eija Laitinen.) Koetamme vuorotella ja ottaa muutenkin huomioon kunkin ajankohtaiset työpaineet, mutta käytännössä suurin osa parin viime vuoden työstä on kasaantunut Annelle ja Liisalle.
Tavoitteena on saada kirjoittajalle kahden eri arvostelijan kommentit samasta tekstistä, mutta kiireiden vuoksi se ei aina onnistu. Olemme halunneet myös lisätä kommentoinnin läpinäkyvyyttä arvostelijoiden kesken. Kun jokainen sf-critter-listalle tullut novelli on kaikkien arvostelijoiden luettavissa, olemme tavanneet panna myös kommenttimme samalle listalle toisten arvostelijoiden nähtäväksi.
Arvostelun ja kommenttien yleispätevin ohje on varmasti se, että jokaisesta tekstistä pitäisi löytää sekä kehuttavaa että parannettavaa. Yleensä se onkin helppoa. Juttujen kirjo on kuitenkin laaja, vastaan tulee sekä erittäin hienoja tekstejä että täysiä raakileita. Arvostelupalveluun lähetettyjen juttujen heikkoudet ovat hyvin samanlaisia kuin Anne Leinosen NOVA-tuomariston kokemuksen perusteella listaamat (Kosmoskynä 2/03).
Siis näitä tavanomaisia: tarinasta puuttuu jännite, jutun tyyli heittelee, novelliin on lastattu karkeata infodumppausta, sen näkökulma hyppii motivoimattomasti henkilöltä toiselle ja välillä kaikkitietävälle kertojalle, scifi/fantasia-genren tuntemuksessa on heikkouksia tai tarinan maailman rakentamisessa on epäloogisuuksia.
Heikkoudet genren tuntemuksessa näkyvät yleensä siinä, että kaluttu idea voi kirjoittajalle olla uusi ja tuore, hän vain ei tiedä miten moni sitä jo on käyttänyt. Arvostelijaa tilanne joskus periaatteessa mietityttää: mitä olen tekemässä kun kerron, että tätä ideaa on käytetty jo aikoja sitten siellä sun tuolla? Autanko kirjoittajaa suhteuttamaan ajatuksiaan perinteeseen vai ohjaanko jäykkään kaavaan?
Kaipa kirjoittajan on kuitenkin hyvä tietää asiasta, sillä julkaistujen juttujen kriitikot kuitenkin huomauttavat että ”ei tuo ideakaan mitenkään tuore ole”. Listoilla ja palstoillahan on aina toisinaan keskusteltu siitä, kumpaa tulisi arvottaa enemmän, hyvää ideaa vai hyvää kirjoittamista. Arvostelupalveluun tulevissa jutuissa nämä eivät ole olleet vastakkain. Ylen harvoin muuten tulee mitään huomauttamista ns. oikeakielisyydestä, kun novellin kieltä tulee kommentoineeksi, kyse on useimmiten tahattomista tyylirikoista, kompuroivista tai sanottavaa latistavista lauseista, tai ylen purppuraisista fraaseista.
Hyvät kirjoittajat ovat yleensä sellaisia, joilla kerronta on sujuvaa, kieli jopa kaunista ja nautittavaa, mutta ongelmia voi edelleen olla jännitteen puutteessa tai perinteen tuntemuksessa. Hyväkin juttu voi vielä kaivata selkeyttä siitä mikä se projekti oikein on. Turun Finnconissa 1999 Philip Pullman puhui ”polusta metsässä”: että kirjoittajan pitää olla selvillä missä polku kulkee ja minne se vie, samalla kun kuvaa metsää, jonka halki polku kulkee. Kun novellista puuttuu jännite, se yleensä tarkoittaa, ettei kirjoittaja ole ratkaissut mikä polku on kyseessä. Hän ehkä keskittyy kertomaan vain metsästä eikä polkua näy missään, tai matkan varrella polku häipyy johonkin pusikkoon, tai sitten polkuja menee liikaa sikin sokin.
Toisaalta saattaa olla, että metsä onkin jäänyt pelkäksi kulissiksi. ”Maailman rakentamisessa” ei yleensä olekaan kyse kova scifi -mielessä maailman rakentamisesta, joskus kyllä yleisestä tieteen tuntemuksesta (esim. millä edellytyksillä ja missä aikataulussa planeetan ilmastoa voi muuttaa, siihen ei siis muutaman sadan puun istutus riitä). Useimmiten on kyse juuri siitä, ettei kirjoittaja ole ajatellut maailmaansa ja siinä toimimista konkreettisesti, vaan metsän kulissista pahvit ja muovit paistavat lukijan silmiin.Arvostelijana yritän suhtautua jokaiseen juttuun ikään kuin se olisi tarkoitettu juuri novelliksi. Hyvällä novellilla on eri vaatimukset kuin hyvällä romaanilla. Toisinaan kirjoittajilta kuitenkin tulee saatekirjeitä, joissa kerrotaan että juttu on osa isompaa kokonaisuutta. Jutun yrittää silti lukea ja arvioida novellina.
Mutta pitäisikö arvostelupalvelun tarjota myös romaanikäsikirjoitusten arviointia? STk voisi tätä pohtia: yhtäältähän pahoittelemme sitä, etteivät suomalaiset genrekirjoittajat julkaise tarpeeksi romaaneja niin että olisi kai pyrittävä sitten tekemään jotakin tilanteen korjaamiseksi; toisaalta koko arvostelupalvelu on fandomin vapaaehtoistyötä ja romaanikäsisten lukemisen lykkäisi mielellään kustannustoimittajien palkkatyöksi.Arvostelija joutuu miettimään, miten arviointiin vaikuttaa hänen oma genren tuntemuksensa ja onko se riittävää, ja miten vaikuttavat omat mieltymykset. Siksi olisi aina hyvä että yhdellä jutulla olisi useampia kommentoijia. Anne Leinosen kanssa olemme verranneet arviointejamme, ja ne menevät perusasioissa hyvin yksiin – mutta kertooko se arvioinnin objektiivisuudesta vai siitä että meillä on sama kaava päässä?
Arvostelija on myös utelias ja kaipaa hänkin palautetta, mutta uteliaisuus jää usein tyydyttämättä: ymmärsikö kirjoittaja mitä tarkoitin? Mitkä kommentit tuntuivat auttavan? Mitä hän aikoo sille jutulleen nyt tehdä? lähettääkö eteenpäin johonkin kilpailuun tai lehteen, tuleeko se julki? Jotkut kirjoittajat ovatkin lähettäneet useita peräkkäisiä versioita omasta aloitteestaan, ja se on ollut todella mukavaa.
Arvostelupalvelun kehittämisessä haluaisin nimenomaan saada enemmän prosessinomaisuutta arviointiin. Se opettaisi myös arvostelijaa itseään. Johtopäätös näistä ajatuksista on selvä: jotta kaikilla jutuilla olisi (ainakin) kaksi arvostelijaa ja arvosteluprosessi jatkuisi vuorovaikutuksellisemmin, STk tarvitsee lisää arvostelupalvelijoita.
Liisa Rantalaiho
(Finnconin 2003 kirjoittajatapaamisen puheenvuoron pohjalta)
(Artikkelin kirjoittamisen jälkeen arvostelijoita saatiinkin lisää ja nykyisin palvelussa toimivat edellisten nimien lisäksi myös Tero Aalto, Jenny Kangasvuo, Marko Kivelä, Natalia Laurila, Antti Oikarinen ja Veikko Rekunen. Lisätietoja: http://tieteiskirjoittajat.utu.fi/arvostelupalvelu/. WWW-toim. huom)
Julkaistu Kosmoskynä 3/2003:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.