Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kesäleiri kokosi kirjoittajia Tampereelle

Reetta Vuokko-Syrjänen

 

”Moi, mun nimi on Reetta ja mä oon nyt tehnyt tätä kolme vuotta.”

Esittelystäni voisi luulla, että olen saapunut Pirkanmaan AA-kerhon tapaamiseen, mutta kyse on STK:n kesäleirin esittelykierroksesta. Kirjoittaminen tuppaa olemaan perin henkilökohtaista puuhaa, ja sen harrastajaksi esittäytyminen saa minut edelleen katselemaan tiiviisti kengänkärkiä. Mutta jo esittelyjen aikana tunnelma Pirkkalaiskirjailijoiden tiloissa alkoi rentoutua, ja pian keskustelu ja ideat virtasivat. Huh, onneksi uskaltauduin paikalle.

STK järjesti kesäleiripäivän kirjoittajille 11. kesäkuuta Tampereella Pirkkalaiskirjailijoiden tiloissa. Päivän aikana tehtiin yhteisiä kirjoitusharjoituksia sekä kommentoitiin kurssilaisten aiemmin kirjoittamia tekstejä pienryhmissä. Leiri keräsi ilmoittautuneita niin innokkaasti, että leirin varsinaisen järjestäjän Katri Alatalon lisäksi pienryhmien vetäjiksi rekrytoitiin Juri Timonen ja J.S. Meresmaa.

Päivän teema oli Infodumpista proosaksi. Aihepiirin mukaisesti kurssilaiset lähettivät jo ennen leiriä luettavaksi novellejaan tai katkelmia pitkistä projekteistaan, jotka kärsivät erityisesti liiallisen tiedon tyrkytyksen ongelmasta. Leirin osallistujamäärästä päätellen useampi kuin yksi STK:lainen saattaa toisinaan painiskella infodumppaamisen kanssa.

Eräs päivän helmiä oli esikoiskirjailija Liliana Lennon esitys kirjailijuutensa alkutaipaleesta. Lento kertoi paitsi esikoisteoksensa Dionnen tyttöjen synnystä myös sen toimitus- ja kustannusprosessista. Lennon elämänmakuiset esimerkit tekivät kirjailijan työtä käsinkosketeltavammaksi kurssilaisille.

Kurssilainen Jonna Kumpulainen, mikä leiripäivässä oli antoisinta?

– Leirin parasta antia oli keskustella muiden kirjoittajien kanssa omista ja muiden teksteistä. Toisilta lukijoilta saa aina arvokasta palautetta koskien tekstin puutteita ja vahvuuksia.

Entä mitä olisit toivonut enemmän?

– Palaute oli niin hyödyllistä, että leirillä olisi voinut käsitellä useampiakin lyhyitä tekstejä kerralla.

Leiri keräsi osallistujia ympäri Suomea akselilla Helsinki-Lahti-Jyväskylä. Monet kurssille osallistuneista tulivat alueilta, joilla ei tällä hetkellä ole aktiivista kirjoituspiiritoimintaa, joten kurssi tarjosi myös mukavan verkostoitumisalustan samoista aihepiireistä kiinnostuneille. Vapaan keskustelun aikana ideat verkon ylitse toimivista kirjoituspiireistä ja yhteistyöprojekteista lentelivät, toivottavasti nämä ajatukset kantavat vielä hedelmää.

Leiripäivän jälkeen vietettiin iltajuhlia laajemmin Tampereen STK:laisten voimin. Koska leiri houkutteli paikalle melko paljon vasta hiljattain yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneita, jatkot toimivat myös hyvänä uusien iltana.

Lämmin kiitos kaikille leirin järjestelyihin osallistuneille!