Minut on riivattu.
Silmäni vaihdettu,
ääneni muutettu.
Olen yksin, eksynyt.
Asun hylätyissä taloissa,
ullakkohuoneistoissa,
ja kellarikerroksissa.
En osaa, en saa,
tulla ulos.
Haparoin pimeässä,
ilman pelkoa.
Pääni täynnä
unelmia ja painajaisia.
Verentahrimin sormin,
maalaan
kuvioita lattioihin.
Löytääkseni labyrintin avaimen.
Wiola, joka on eräänlainen kaupunkishamaanitar, vastaanottaa runonsa usein kanavoiden ne maailmankaikkeuden suorasta lähetyksestä.