Kaksi vettä

Kirjoittanut: Mikko Karvonen

Scifin ja fantasian kirjoituskursseilla käsitellään säännöllisesti sitä, mikä tekee tarinasta spekulatiivista fiktiota. Merja Mäen Kaksi vettä -romaani palauttaa nämä keskustelut väistämättä mieleen. Se on taitavasti kirjoitettu tarina, joka on enemmän kotonaan päähenkilöiden välisiä suhteita kuin kevytdystooppista maailmaansa käsitellessään.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen eri aikatasoon. Tarina lähtee liikkeelle, kun juuri aikuistumisen kynnyksellä oleva Saara saapuu Kydoniaksi kutsuttuun kaupunkiin kesätöihin ennen opiskelujen aloittamista. Paikka on romantisoitu versio kreikkalaisesta, talousromahduksen jälkeisestä rantakaupungista, joka elää turismilla. Kydoniassa Saara tapaa Audreyksi itseään kutsuvan toisen nuoren naisen, jonka kanssa he hankkivat yhteisen asunnon ja koluavat kaupungin kesäisiä öitä, rantoja ja ravintoloita. Päähenkilöiden välinen romanttinen jännite on ilmeinen alusta saakka, mutta heidän oikkunsa pitävät heidät erillään. Lopulta hyvin alkanut ystävyys repeytyy liitoksistaan.

Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kirja harppaa parikymmentä vuotta ajassa eteenpäin. Saara on palannut Suomeen, omaksunut Audreyn hänelle antaman lempinimen Tijua ja ajautunut uskonnolliseen yhteisöön, joka julistaa luonnollisuutta ja puhuu muoti-ilmiöksi noussutta sikiönmuokkausta vastaan. Kultin oppeihin kuuluvat naisten alistuminen miesten ohjausvallalle, äitiyden mytologisoiminen ja raskaana olevien eristäminen uppokodiksi kutsuttuun hoitolaitokseen. Tätä erityissuhdetta korostetaan kutsumalla odottavia naisia uomahisiksi, sikiöitä uppoisiksi ja kätilöitä vedestäjiksi. Tässä ympäristössä Tijua kohtaa jälleen Audreyn ja kaksikon suhde jatkuu siitä, mihin se ensimmäisellä aikatasolla jäi.

Kahden päähenkilön monimutkainen ja -vaiheinen romanssi on Kahden veden parasta antia. Sen kaari on taitavasti rakennettu ja kirjoitettu. Jännite luodaan pienillä eleillä, yksityiskohdilla ja repliikeillä ja suhteen ongelmat ja karikot ovat tunnistettavan inhimillisiä. Muutenkin Kaksi vettä on hienosti kirjoitettu. Sen lauseet ovat jänteviä, tiiviitä ja nopealukuisia. Tarina etenee joutuisasti eikä suvantopaikkoja tai tarpeettomilta tuntuvia osioita ole.

Kovin vahvaa tunnesidettä kirja ei kuitenkaan onnistu päähenkilöihinsä tai tarinaansa luomaan. Tämä johtuu ennen kaikkea Saarasta/Tijuasta, jolla ei tunnu olevan minkäänlaista omaa tahtoa tai tavoitteita, ellei sellaiseksi lasketa äidiksi tulemista. Lopputuloksena on tyhjä kangas, jonka harvoja omia päätöksiä on vaikea ymmärtää tai myötäelää. Audreyssä on hieman enemmän särmää, mutta hänenkin taustansa jää sen verran avoimeksi, ettei hänestä saa kovin vahvaa otetta.

Spekulatiivisen fiktion näkökulmasta Kaksi vettä edustaa rajankäyntiä. Mitä tarinalta vaaditaan, jotta se voidaan katsoa olevan spekulatiivista fiktiota? Kirjan ensimmäisellä aikatasolla ainoa spekulatiivinen yksityiskohta on kuvitteellinen Kydonian kaupunki, joka lainaa nimensä muinaiselta kreetalaiselta kaupunkivaltiolta. Tarinan kannalta kaupunki on pelkkä kulissi, joten on vaikea ymmärtää, miksi siihen ei ole kelvannut oikeasti olemassa oleva paikka.

Jälkimmäisen aikatason maailma on kevyt tulevaisuusdystopia, jonka spekulatiivisin tekijä on sikiöiden räätälöinti ja tästä kumpuavat uudet perhemallit. Päähenkilöiden näkökulmasta nämä ovat kuitenkin vain taustakudosta: niihin viitataan silloin tällöin, mutta varsinaisiin tapahtumiin ne eivät juurikaan vaikuta. Saman tarinan olisi voinut kertoa nykymaailmaan sijoittuvan uskonnollisen liikkeen piiristä ilman, että mikään olisi muuttunut.

Spekulatiivisen yksityiskohdilla on kuitenkin tarinan kannalta pehmentävä vaikutus. Päähenkilöiden välisen suhteen lisäksi sen hallitsevia teemoja ovat uskonnollisten yhteisöjen ehdoton maailmankuva, sukupuolirooleista kumpuava seksuaalinen hyväksikäyttö ja syntymättömän lapsen menettäminen. Näistä aiheista olisi voinut kirjoittaa ilman spekulatiivisuuttakin, mutta dystooppinen maailma ja erityisesti raskautta varten luotu oma sanastonsa tekevät niistä hieman etäisempiä. Riippuu lukijan mieltymyksistä, onko tämä myönteinen piirre vai ei.

Kulissimaisuuden ohella kirjan maailma on myös silmiinpistävän konservatiivinen ja keskiluokkainen. Ainoa sikiönmuokkauksen myötä syntynyt uusi perhemalli on yhden miehen ja kahden naisen muodostama kokonaisuus, joka lienee kaikkein vähiten uhkaava vaihtoehto heteronormatiiviselle parisuhteelle. Vähäosaiset puolestaan edustavat toiseutta: heidät esitetään likaisina, rähjäävinä ja yhteiskuntaan sopeutumattomina. Varakkaammista lähtökohdista tulevat päähenkilöt eivät osaa kyseenalaistaa tätä edes päätyessään kohtaamaan heitä itse.

Takakannen sulkeutuessa Kaksi vettä jättää jälkeensä vaikutelman, ettei se ole täysin sinut arkitodellisuuden haastamisen kanssa. Spekulatiivisia piirteitä on hyödynnetty kovin varovasti eikä niitä ole kehitelty kovin pitkälle. Näihin puitteisiin rakennettu tarina on silti onnistunut, erityisesti päähenkilöiden välisen suhteen osalta. Vaikka hahmoista ei saakaan kunnon otetta, heidän kohtalonsa jaksaa kantaa koko kirjan kaaren ajan.

 

Arvostelukappale saatu kustantajalta.

Be the first to comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.


*