Hugo-pienoisromaanikatsaus #5: Juoksevaa ja makeaa

Kirjoittanut: Toni Saarinen

Kuvalähde: Goodreads

 

Kai Ashante Wilson tarjoaa lukijalle hienovaraisen ihmissuhdedraaman, joka olisi ollut ravisuttavan hyvä novelli. Pidemmässä muodossa A Taste of Honey on, jos ei parempi, niin ainakin tinkimättömämpi todiste kirjoittajansa ihmisrakkaudesta.

Keskiössä on Aqib, yläluokkaisen suvun poika, joka seuraa historian myllerrystä sivusta. On sotia ja suuria sopimuksia, matematiikalla maailmaa muuttavia jumalia, perimyskiistoja, kukoistavia ja romahtavia kansakuntia. Ne eivät ole Aqibin osa, ja siksi lukijakin jää niistä etäälle. Aqibin todellisuus ovat vain hänen tunteensa, jotka kokevat kolauksen toisensa perään, kun nuorukaisesta väistämättä tulee vanhus. Hänellä on rakkautensa toisesta maasta tulleeseen soturiin Lucrioon, suvun raskaat velvoitteet, vaimo, jonka neroutta hän ei kykene ikinä ymmärtämään, ja tytär, joka menee jo nuorena hänen ohitseen. Vain eläimet hän ymmärtää, ja ne ymmärtävät häntä.

Wilson pomppii mielivaltaisesti päivien ja vuosikymmenten välillä piirtäen kuvaa ikääntyvästä miehestä, joka valitsi väärin eikä saata milloinkaan unohtaa sitä. Sirpaloitunut kerronta heijastaa Aqibin sirpaloitunutta mieltä, joka keskittyy kertaamaan yksittäisiä onnen hetkiään, kun samalla vuosikymmenet valuvat silmänräpäyksessä ohitse. Tämän murheellisen elämäntarinan takana kirjailija punoo salaa toista juonta, joka yllättää juuri oikealla hetkellä eikä tunnu huijaukselta edes hunajantipan vertaa. Siitä ei ole syytä pukahtaa sanaakaan enempää.

Tämä on nimenomaan sekä hapanta että makeaa kirjallisuutta.

A Taste of Honey kulkee jatkuvasti eeppisen mittakaavan tapahtumien reunoilla ikinä ylittämättä niitä. Sen tavoite on olla intiimi, yhden elämän kokoinen. Siksi se on myös voimakkaasti hahmovetoinen. Oikeastaan juuri tuo läheisyyden kaipuu ja vastaantulevien henkilöiden moninaisuuteen ihastuminen saa Wilsonin useaan otteeseen eksymään harhateille, toisten tarinoihin – tai ei kai kyseessä voi olla eksyminen, jos kirjoittaja niin selkeästi nauttii siitä. On selvää, että hänelle tärkeintä ovat ihmiset, jokainen heistä, vahvuuksineen ja heikkouksineen. Yksityisen ja sisäisen kautta löytyy yhteinen, kaikkien jakama todellisuus. Tämä tekee A Taste of Honeysta vahvasti samaistuttavan kuvauksen menetyksestä ja sen pelosta.

Sekä valinnoista, joita emme voi välttää ja joiden seuraukset kantavat kauas. Suurin muutosvoima elämässä ovat toiset ihmiset. Wilsonin lukuisia afrikkalaisia kulttuureja ja aikakausia yhdistelevässä maailmassa elämä eletään muiden kautta, toisista heijastuen, heitä surren ja heistä voimaa ammentaen. Mutta niinhän täällä meilläkin.

 

Kai Ashante Wilson tarjoaa lukijalle hienovaraisen ihmissuhdedraaman, joka olisi ollut ravisuttavan hyvä novelli. Pidemmässä muodossa A Taste of Honey on, jos ei parempi, niin ainakin tinkimättömämpi todiste kirjoittajansa ihmisrakkaudesta.

Keskiössä on Aqib, yläluokkaisen suvun poika, joka seuraa historian myllerrystä sivusta. On sotia ja suuria sopimuksia, matematiikalla maailmaa muuttavia jumalia, perimyskiistoja, kukoistavia ja romahtavia kansakuntia. Ne eivät ole Aqibin osa, ja siksi lukijakin jää niistä etäälle. Aqibin todellisuus ovat vain hänen tunteensa, jotka kokevat kolauksen toisensa perään, kun nuorukaisesta väistämättä tulee vanhus. Hänellä on rakkautensa toisesta maasta tulleeseen soturiin Lucrioon, suvun raskaat velvoitteet, vaimo, jonka neroutta hän ei kykene ikinä ymmärtämään, ja tytär, joka menee jo nuorena hänen ohitseen. Vain eläimet hän ymmärtää, ja ne ymmärtävät häntä.

Wilson pomppii mielivaltaisesti päivien ja vuosikymmenten välillä piirtäen kuvaa ikääntyvästä miehestä, joka valitsi väärin eikä saata milloinkaan unohtaa sitä. Sirpaloitunut kerronta heijastaa Aqibin sirpaloitunutta mieltä, joka keskittyy kertaamaan yksittäisiä onnen hetkiään, kun samalla vuosikymmenet valuvat silmänräpäyksessä ohitse. Tämän murheellisen elämäntarinan takana kirjailija punoo salaa toista juonta, joka yllättää juuri oikealla hetkellä eikä tunnu huijaukselta edes hunajantipan vertaa. Siitä ei ole syytä pukahtaa sanaakaan enempää.

Tämä on nimenomaan sekä hapanta että makeaa kirjallisuutta.

A Taste of Honey kulkee jatkuvasti eeppisen mittakaavan tapahtumien reunoilla ikinä ylittämättä niitä. Sen tavoite on olla intiimi, yhden elämän kokoinen. Siksi se on myös voimakkaasti hahmovetoinen. Oikeastaan juuri tuo läheisyyden kaipuu ja vastaantulevien henkilöiden moninaisuuteen ihastuminen saa Wilsonin useaan otteeseen eksymään harhateille, toisten tarinoihin – tai ei kai kyseessä voi olla eksyminen, jos kirjoittaja niin selkeästi nauttii siitä. On selvää, että hänelle tärkeintä ovat ihmiset, jokainen heistä, vahvuuksineen ja heikkouksineen. Yksityisen ja sisäisen kautta löytyy yhteinen, kaikkien jakama todellisuus. Tämä tekee A Taste of Honeysta vahvasti samaistuttavan kuvauksen menetyksestä ja sen pelosta.

Sekä valinnoista, joita emme voi välttää ja joiden seuraukset kantavat kauas. Suurin muutosvoima elämässä ovat toiset ihmiset. Wilsonin lukuisia afrikkalaisia kulttuureja ja aikakausia yhdistelevässä maailmassa elämä eletään muiden kautta, toisista heijastuen, heitä surren ja heistä voimaa ammentaen. Mutta niinhän täällä meilläkin.

 

Muut Kosmoskynän Hugo-katsaukset ovat luettavissa täältä.